tiistai 11. kesäkuuta 2013

9# A perfectly normal weekend

Vietin pitkän viikonlopun kavereideni Emmin ja Sofian kanssa. Pitkä viikonloppu alkoi torstaina Sofian luona hänen huoneessaan hengailulla ja syömällä leipää. Pöydän äärestä sitten alkoi pieni retki pönttövuoren kautta uimaan. Vesi oli käsittämättömän lämmintä koska oli aika kylmä ilma muuten.

Pönttövuori on tosi kiva paikka, mun on pakko sanoa. Käytiin siellä viime talvena. Se on hylätty junatunneli maailman perukoilla. Siitä paikasta on huhuja sitten satanismista ja kummittelusta ja vaikka mistä, siellä on piirrelty kaikkia kulttitöherryksiä seinille. Ja heti kun sinne astuu ja valo hiipuu myös kesäisin jo kymmenien metrien kohdalla vaikka tunneli jatkuu yli kilometrin ja toista päätä ei näe, siellä iskee välitön vainoharhaisuus. Tai jos ei vainoharhaisuus, niin ainakin ihmismielen siunatun mielikuvituksen tuottamat ajatukset siitä, jos tunneli ei olisikaan tyhjä. Haluaisin joskus kävellä sen päästä päähän, mutta vielä ei ole tullut tilaisuutta.

Torstai-iltaan mahtui vielä mm. ruuanlaittoa ja juoruilua. Myöhään meni sekä illalla että seuraavana aamuna.

Perjantai taas alkoi isän puhelinsoitolla, joka toimi herätyksenä. Sen jälkeen, samalla kun Sofia kotonaan siivoili, oli mulla ja Emmillä vuorossa pikainen reissu meille, kuvien siirto kameralta koneelle ja siitä muistitikulle, käynti pankissa ja matka takaisin Sofialle. Sieltä lyhyen odottelun jälkeen alkoi matka kohti Emmin kotikylää.
Mitä perinteisin perjantai. Ruokaa, Uno-korttipeliä ja Aliasta. Sitä me aina pelataan.

Alias on ihan mun lempparipeli. Siitä toki voi tulla ilkeää jos mukana on tosi kilpailuhenkisiä ihmisiä. Mutta näiden kanssa on kiva pelata. Koska me pelataan kolmistaan ja ikään kuin vuoroja kierrätellen, ei välttämättä synny mitään järkyttävää kilpailua joka päättyy siihen että revitään toisiamme tukasta ja paiskotaan huonekaluja :DD Tai edes siihen että lyödään kortit tiskiin ja painutaan ulos talosta.

Toimittiin myös Emmin kanssa piirustusmalleina Sofialle, meidän taiteelliselle lahjakkuudelle. Oon toiminut myös valokuvamallina pari kertaa, viimeisimpänä valokuvaajakaverilleni Lotalle opinnäytetyötä varten.

Ei tämä ollut ensimmäinen kerta piirustusmallinakaan, mistä tykkään ehkä enemmän, koska siinä ei itse periaatteessa päädy kuvaan. Joskus viime talvena Sofia halusi piirtää croquis'ta (tai miten kirjoitetaankaan...) ja minä sitten poseerasin. Ja nyt sama, mutta poseerattiin Emmin kanssa yhdessä, ja vedettiin homma astetta extrememmäksi :DD

Normaali perjantai-ilta, kuten sanoin.  Me aina nauretaan, että stereotypinen oletus tyttöjen illanvietosta ja pyjamabileistä on että meidän pitäisi leikkiä tyynysotaa ja katsoa nyyhkyleffaa ja syödä popcornia ja jäätelöä suoraan purkista lusikalla. Me vaan tehdään aina jotain muuta :DD
Tosi usein meidän iltoihin kuuluu myös esim. leffa tai pari, Sing staria, tanssipeliä, Wiitä... Ja me tehdään aina ruokaa mitä merkillisimpiin aikoihin.

Lauantaina meni taas nukkuminen myöhään. Päätettiin jäädä toiseksi yöksi ja sitten vuorossa olikin to do -listan korkkaus: lettukestit ja vesi-ilmapalloja.

Harmi että ne pallot eivät räjähtäneet kun osuivat meihin XD Kimposivat pois vaan ja läjähtivät sitten nurmikkoon. Beta-testaus ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei hätää, otetaan juhannuksena uusiksi :DD

Tämä kesä alkoi hyvin, on pakko myöntää. Vaikka mun on hankala löytää aikaa mennä Helsinkiin juuri nyt, mä tykkään siitä, että on paljon tehtävää ja nähtävää ja koettavaa. Yhdet takuulla hyvät synttäritkin tulossa ^^

Kaikista kuvista copywright on kavereillani Emmillä, Sofialla ja Lotalla.

4 kommenttia:

  1. Pikapikaa uusiksiiii 8D Tuo vesipallosota oli vähän floppi kyllä. Sattu vaan aika kiitettävästi kun ne pallot läjähti ihoa vasten. Mutta se video on erittäin hupaisa :--DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niit pitää ehkä vaan kopitella :DDD Oh the unfortunate one jolla se räjähtää~

      Poista
  2. Mä vannoin etten mä ikinä uskalla kommentoida tänne mut sit mä näin noi sun poseerauskuvat ja en voinu enää vastustaa kiusausta koska ne on niin ihanat, tajuatko edes itse miten ihania ne on?<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senkun kommentoit vaan, vaikka anonyymsti niin en tiiä kuka se on XDD
      Mutta juu kiitos :DD Oli kivaa olla mallina ^^

      Poista