lauantai 15. kesäkuuta 2013

10# About travelling

Tästä tulee nyt ihka oikea matkaraportti :D Olin nimittäin kaverini Sofian kanssa Espanjassa kymmenen päivää, 7.-16.5.2013.

Päivä 1 meni matkustaessa. Kymmenen aikaan lähtö kotoa kohti Helsinkiä, sieltä kolmen aikoihin neljän tunnin lento Barcelonaan. Aikaeron takia seitsemältä perillä. Ja siitä alkoi sitten kunnon palloilu: bussilla lentokentältä metrolle, metrolla Barcelonan Sants-asemalle, junalla sieltä Salouhun. Salou on pieni rantakaupunki noin 100km Barcelonasta etelään. Siellä me oltiin klo 23 ja lähdettiin kävellen etsimään hotellia, joka löytyi helposti. Ja voi että se hotelli oli niin kiva ja siellä oli iso uima-allas!
Kun oltiin saatu kamat huoneeseen me lähdettiin vielä etsimään mitä tahansa pikaruokapaikkaa ja päädyttiin mäkkäriin :D

Päivä 2 oli pilvinen. Se oli ainut aamu, jolloin meillä oli pientä yritystä aamupalassa~

Leipää, hedelmiä ja appelsiinimehua<3
Paremman sään puutteessa käytettiin tämä toinen päivä ympäristön tutkimiseen. Käytiin syömässä Fish&Chipsit illemmalla ja päädyttiin uimaankin. Allas oli käytännössä tyhjä koko päivän, koska ei paistanut aurinko ja satoi vettä, mutta sellainen ei paria suomalaista pelota :DD
Päätettiin myös mennä viettämään iltaa altaalle, koska huomattiin, että siellä sai hengata tosi myöhään. Hotellissa tuli hiljaisuuskin vasta klo 24. Siellä kun istuttiin, läppäri mukana, otettiin myös osaa tietokilpailuun. Oli tosi hauskaa huomata, että siellä hotellilla oli ohjelmaa lapsillekin myöhään iltaan asti.
Ja vielä rannalle kävelemään ihan siitä ilosta että pystyi ^^


Päivä 3 oli kunnon kulttuuripäivä. Lähdettiin aamulla junalla Tarragonaan, ja siellä sitten käytiin katsomassa turistikohteita. Ensin mentiin vanhalle amfiteatterille, missä saatiin puoli-ilmaiseksi pääsylippu moneen paikkaan.

Käytiin myös kahdessa kartanossa ja vanhalla foorumilla, Sofia kävi jossain tornissa, syötiin pastaa ja pyörittiin pitkin vanhoja katuja. Päivän lopulla jalkoja särki jo ihan liikaa, mutta oli kyllä paljon nähtävääkin ^^
Kun tultiin takaisin Salouhun, mentiin vielä ottamaan aurinkoa ja uimaan altaalle pariksi tunniksi. Iltaan kuului elokuva (Rise of the Guardians), breezereitä, macarenaa ja ulkona hengailua. Altaalla oli papukaija-show!

Päivä 4 oli lähinnä palautuspäivä, pidettiin melko matalaa profiilia ja hengattiin tosi paljon auringossa. Syötiin nuudeleita aamupalaksi ja lähdettiin ostoksille. Ostin itselleni uudet varvastossut ja äidille korun äitienpäivälahjaksi.
Hotellin kautta mentiin sitten rannalle. Suunnitelmana oli mennä ottamaan aurinkoa ja ehkä uimaan, mutt siellä tuuli niin paljon, että ei siellä voinut olla kovin kauaa. Hiekkaa löytyi vielä päivien päästä hiuksista ja korvista jne. Päätettiin luovuttaa rannan suhteen siltä päivältä ja mentiin altaalle.
Ennen kuin mentiin taas iltarientoihin altaalle tietovisaan ja hengailemaan ja katsomaan hienoa yhden miehen sirkus-showta, katsottiin The Walking Dead -sarjaa hotellihuoneessa ja syötiin pakastepizzaa, joka oli uunin puutteessa tehty mikrossa ja paistinpannulla XD

Slush ice <33

Päivä 5

Päivän asut~
Oltiin menossa kiertelemään kauppakatua, kun törmättiin vanhojen autojen näyttelyyn ja jonkinlaiseen toriin. Muuten päivä koostui jogurttijäätelöstä, rannasta ja uimisesta ja ruokapaikan metsästyksestä.
Plus löydettiin marketti 8DD

Mun oli pakko saada näistä kuvat, siellä on Apu ja Ralph noissa kuvissa tuolla ylhäällä ja niiden kaapista löytyi Duff-olutta! Ja mä oon suuri Simpsonien fani~

Hotellilla katsottiin jakso Walking Deadia ja juotiin yhdet breezerit ennen kuin lähdettiin syömään ja juomaan yhteen paikkaan joka löydettiin läheltä hotellia. Kaikki sisäänheittäjät yritti saada meidät sinne syömään ja onneksi oltiin jo valittu se paikka, eikä tarvinnut kieltäytyä :D
Se oli kiva paikka, siellä oli hyvää ruokaa ja juomaa ja yksi niistä sisäänheittäjistä tarjosi meille ilmaisia mansikkaliköörishotteja. Myöhemmin samana iltana se sama jätkä antoi meille drinkeistä "pretty girl discountin", mikä tarkoitti jopa -25% ^^

Voin kertoo että vesimeloni ja mansikat oli loistava idea jogurttijäätelön kanssa, oli mielettömän hyvää!
Ja ton punasinisen juoman nimi oli Purple Monkey :DD Oli ihan sikahyvää myös, se sisäänheittäjä suositteli sitä.

Päivä 6 alkoi kunnon aamupalalla, mentiin syömään ja tilattiin molemmat aito English breakfast.

Tämä oli shoppailupäivä. Kierreltiin vaatekauppoja ja korukauppoja ja ostettiin tuliaisia. Käytiin myös maailman kalleimmassa ja ehkä siisteimmässä karkkikaupassa. Karkit maksoi 2,90€/100g, eli ihan tautisen paljon, mutta pakko oli käydä siellä :DD

Illalla käytiin katsomassa suihkulähdettä. Se oli esitys, nimeltään Dancing Fountain, ja siellä oli paljon erilaisia vesisuihkuja ja värejä. Se oli tosi nätti~

Käveltiin myös rannalla pitkät pätkät ja katseltiin isoja aaltoja. Otettiin kuviakin, mutta ovat niin tummia. Sinä iltana löydettiin myös baarikatu XD Ei oltu kerta kaikkiaan kävelty tarpeeksi kauas rantaa pitkin, että oltaisiin nähty niitä aiemmin. Eipä sillä että olisi ollut tarvettakaan.

Päivä 7 oli viimeinen kunnon päivä Saloussa. Ja sen päivän kunniaksi tehtiin tosi komea löytö:

Sormusaaveen ja Noitakuninkaan miekat
Se oli Sofialle liikaa :DD Se mietti pitkään voisiko maksaa tuon summan saadakseen miekan ja että mahtuisiko se matkalaukkuun. Päädyttiin vastaukseen "ei", ja sitä oli hankala hyväksyä x3

Altaalla vietettiin tosi paljon aikaa nyt kun kerran oli viimeinen päivä. Ja viimeisen illan kunniaksi päätettiin myös mennä kunnolla baariin, juomaan sateenkaaridrinkkejä ^^
Ja Sofia teki mulle jääpalaonkimen!

Päivä 8 alkoi aikaisin. Pakattiin loput tavarat, poistuttiin hotellista ja otettiin juna kohti Barcelonaa. Siellä me jätettiin tavarat juna-asemalle ja lähdettiin metrolla kohti Sagrada Familia -kirkkoa ja siellä osassa Barcelonaa myös syötiin paellaa ja pyörittiin Barri Gotikissa, kunhan ensin löydettiin sinne. Kaikki oli niin hienoa ja vanhaa ja kaunista. Harmi vaan että jalkoihin sattui tässä vaiheessa lomaa jo niin pahasti, että kävely tuotti jo suuria vaikeuksia mulle.

Tämä oli kyllä kerta kaikkiaan hermoja raastava päivä. Jalkoihin sattui, vettä satoi ja lisäksi me eksyttiin hotellia etsiessä tosi monta kertaa eikä tunnuttu löytävän sinne. Neljä ihmistä auttoi meitä. Ensimmäinen neuvoi väärään suuntaan. Kaksi seuraavaa kertoivat minne meidän pitää mennä, mutta sinne ei näkynyt pääsevän jalan. Oh joy~ Ja neljäs sitten neuvoi meidät taksille.
Barcelonan hotelli ei myöskään ollut yhtään niin kiva kuin se Saloun. Mutta, kyllä se nyt kaksi iltaa vältti :3

Päivä 9 alkoi aamupalalla Ikeassa ja metron etsimisellä. Kun se löydettiin, todettiin että hotellille olisi ollut ihan helppo päästä, jos varaussivu ei olisi valehdellut meille. Mutta olkoon :DD
Oltiin matkalla maailman suurimpaan Välimeri-teemaiseen akvaarioon. Matkalla sinne me törmättiin katutaiteilijoihin, ja ne oli ihan älyttömän hienoja!


Sofian lemppari oli tuo kultainen enkeli, mun taas tuo vihreä otus vasemmalla alhaalla ^^

Se akvaario oli tosi kiva paikka ja siellä oli sellanen siisti iso tankki minkä läpi meni sellanen putki missä me käveltiin ja missä hait ui yli ja ohi X3 Siellä oli paljon kaloja ja jopa pari pingviiniä ja kilpikonnaakin!

Akvaarion jälkeen lähdettiin kiertämään uudestaan Barri Gotikia ja keskustaa, olin ihan super uupunut, Sofiakin varmaan, ja oltiin jo pretty pissed off, kun vihdoin löydettiin ruokapaikka, ja päästiin oikein hienoon ravintolaan syömään kanaa. Ja vettä satoi. Paljon. Ikean piha lainehti, siinä oli järvi.
Illalla käytiin vielä uimassa hotellin sisäuima-altaalla, mut se oli kylmää o.o Loppuilta päätettiin viettää taas Walking Deadia katsoen ja laukkuja pakkaillen. Lähtö olisi huomenna edessä.

Päivä 10 olikin virallisesti matkustuspäivä jälleen. Bussilla lentokentälle, lento Suomeen, perillä viideltä. Mun setä haki meidät, ja iskä haki sieltä sedän luota. Kotona oltiin joskus yhdeksän aikoihin.
Aa, tähän matkaan kuului vielä mun Starbuck-missio. Mä kävin viime keväänä Saksassa Berliinissä, ja sen matkan aikana kävin varmaan kolme kertaa Starbucksissa ja tilasin aina saman juoman: mango-frappuccinon. (Mä en juo kahvia tai kaakaota :DD) Ja nyt me ei löydetty Starbucksia Barcelonasta ja olin ihan tosi pettynyt, kunnes me löydettiin sellainen Suomen lentokentältä! XD Menin sitten siitä ostamaan sen frappuccinon, ja matkan onnistuneisuus oli sinetöity ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti