Mä katsoin kesän aikana yhteensä 58 itselleni uutta elokuvaa (tähän vielä lisäksi kaikki, jotka jo olin nähnyt, ja jotka katsoin monesti). Ja nyt kerron tässä muutamista parhaimmista tai sellaisista, jotka jäivät jollain tavalla mieleen. Ja siis nimenomaan niistä, jotka näin muualla kuin elokuvateatterissa, koska niistä kuulette lähitulevaisuudessa.
KAUHUA:
The Babadook
Nyt on arvostus paikallaan. Näin tämän joskus myöhään yöllä, koska jostain syystä kaikki kauhuleffat ja trillerit tulivat yöllä kello yhden ja kuuden välillä. Tämän taisin katsoa kolmesta puoli viiteen enkä meinannut haluta mennä nukkumaan sen jälkeen.
Elokuva kertoi hyvin rasittuneesta yksinhuoltajaäidistä ja tämän ongelmaisesta pojasta, jolla oli vilkas mielikuvitus. Poika löysi satukirjan, jota äiti sitten luki iltasaduksi, mikä oli paha virhe, koska siten satukirjassa oleva hirviö Babadook pääsi ulos ja alkoi riivata perhettä.
Australialainen kauhuelokuva ja siksi se poikkesi Hollywood-maneereista. Kaava ja loppuratkaisu olivat melko arvattavissa, mutta tehokeinot ja yksityiskohdat aivan erilaisia. Poika näytti aivan riivatulta ja pelotti minua suunnattomasti ja äiti taas näytti niin rasittuneelta että jatkuvasti pelkäsin, milloin räjähtää. Babadook-hirviö oli mielenkiintoinen ja hyvin tehty, se liikkui varjoissa, mikä teki siitä karmivan. Ja satukirjan kuvitus oli mahtava.
Arctic Outbreak
Katsoin tämän, koska se oli minua Netflixissä kummitellut jo pidemmän aikaa. Kuvauksessa sanottiin vain että opiskelijat löytävät mammutinraadon ja vapauttavat vahingossa esihistorialliset kauhut. En ole ennen katsonut sitä, koska pelkäsin sen kertovan jostain luolamiehestä ja ajattelin sen olevan... no, paska. Mutta heti kun pistin sen pyörimään ja istuin sängylläni ruokalautanen sylissä, mieleeni iski ajatus, että mitä jos tämä onkin ötökkäelokuva. Ja heti ensimmäisistä kuvista alkaen kävi ilmi, että se todellakin oli ötökkäkauhuleffa. Ruokahalu kyllä katosi heti sen siliän tien.
Löytyneestä mammutinraadosta tosiaan löytyi ja levisi loisia, jotka mönkivät ihmisten ja eläinten ihon alle, munivat sinne ja kun munat kuoriutuivat, toukat söivät ihmiset sisältä ulos. Tosi hyvä että oli lautasellinen spagettia ja jauhelihakastiketta syötävänä. Voin kertoa että jäi syömättä.
Hyvin tehty kauhuleffa. Ei sen erikoisempia erikoistehosteita, mutta kovin ällöttävä se vaan oli. Ja ahdistava! Tiiviistä tunnelmasta kovasti plussaa.
The Dyatlov Pass Incident
Tämän mainitsen lähinnä, koska sain vasta jonkin aikaa sitten tietää, että tämä olikin Renny Harlinin elokuva. Katsoin sen vain, koska se tuli viimeisenä Jyväskylän iltanani ennen Kokkolaan paluuta ja pakkasin yllättäin yöhön asti. Tämä elokuva tuli yöllä, loppui joskus vartin yli viisi ja katsoin sitä toisella silmällä.
Tämä oli taas yksi näitä uuden aikakauden kauhuleffoja, jossa henkilöt tekevät elokuvaa tapahtumista. Mä olen nähnyt muutaman turhan liikaa näitä jo pelkästään tänä vuonna. Tässä lauma amerikkalaisia dokumentin/elokuvantekijöitä lähti Venäjän vuoristoihin tutkimaan vuosia ja vuosia sitten tapahtunutta retkiryhmän outoa katoamista. He löysivät kaikkea outoa (mm. ihmisen kielen ja bunkkerin, jossa oli säteilyä ja jonka ovi lukittui ulkopuolelta...) ja sitten niitä alkoi kuolla matkan varrella. Venäläiset, bunkkerin omistajat löysivät amerikkalaiset ja tappoivat näitä, ja kolme heistä pääsi bunkkeriin piiloon, mutta totta kai heidät suljettiin sinne tarjoituksella.
Sitten SPOILER ALERT -alueelle. Loppujen lopuksi homma meni tosi sci-fiksi ja mukaan heitettiin teleportaatiota ja ilmeisesti myös aikamatkustusta, ja vaikka olinkin jopa positiivisestikin yllättynyt, että elokuva meni niinkin järjettömäksi, se jätettiin turhan auki että se olisi voinut toimia. Nyt se tuntui vain mukaan heitetyltä aspektilta vain, jotta genrelistan perään voidaan lisätä sana sci-fi.
DRAAMAA ja trilleriä:
Passion of the Christ
Leffa, jonka olen halunnut nähdä siitä asti, kun siitä meille mainittiin viitos- tai kuutosluokalla uskonnon tunnilla. Mutta näin sen vasta nyt, noin kymmenen vuotta myöhemmin. Mutta hitto että pidin. Mä pidän Mel Gibsonista kun se castää etnisiä ihmisiä, Apocalyptossakin oli oikeita intiaaneja näyttelemässä ja puhumassa oikeita alkuperäiskansojen kieliä englannin sijaan. Mä pidän myös Melin tavasta tehdä elokuvia. Passion of the Christ kertoi vain Jeesuksen viimeisistä kahdestatoista tunnista, miinus takaumia mm. viimeisestä ehtoollisesta ja Magdalan Marian kivityksestä. Ja kun leffassa kuvataan vain puolen vuorokauden tapahtumat, tapahtumilla voidaan todella mässäillä. Mä katson paljon kauhua ja tykkään katsoa kaikenlaista väkivaltamässäilyä. Silti kohtauksessa jossa Jeesusta ruoskitaan aukiolla, huomasin ajatusteni kääntyvän suuntaan "se on jo melkein kuollut, älkää nyt enää jatkako!!"
Erittäin onnistunut Kristuksen kärsimysnäytelmä, hyvä ja erittäin väkivaltainen draama kaikin puolin.
Nightcrawler
Sanotaan, että tämä on Jake Gyllenhaalin paras elokuva. En ihmettelisi yhtään. Elokuvan aihe oli kiinnostava, totta kai nyt mulle ainakin kun omaa alaa sivuaa. Gyllenhaal siis alkoi freelancerinä kuvata aamun ensimmäisiin uutisiin materiaalia rikoksista ja onnettomuuksista. Roolisuoritus oli ihan mieletön! Gyllenhaalin hahmo oli tosi epämiellyttävä ja creepy. Se puhui mukavia, ja oli tosi hyvä pitchaamaan itseään työnhaussa jne. mutta siitä oikein huokui sellainen paha fiilis.
Leffa oli ihan mieletön! Varmaan paras trilleri pitkään aikaan. Höhö SPOLER ALERT oli jännittävää seurata leffaa pahiksen näkökulmasta, ja Gyllenhaalin häiriintynyttä toimintaa, se oli ihan kikseissä, kun pääsi ensimmäisenä onnettomuuspaikalle ja vielä enemmän kikseissä kun pääsi ennen poliiseja ja kun sai todistaa kunnon murhia. FBI pääsi sen jäljille - se ei itse kyllä tappanut niitä ihmisiä, mutta oli pimittänyt tietoa tekijöistä saadakseen rikostarinaansa jatkoa - mutta se sai puhuttua itsensä ulos. FBI tiesi selkeästi, että siinä on jotain mätää, mutta niillä ei ollut todisteita :D Loppu oli tosi hyvä ja karu, ja mä toivoin koko leffan läpi, että Gyllenhaal pääsisi kuin koira veräjästä näiden epäilysten alta.
Monster: Aileen Wuornos
Muistin kuulleeni, että tässä Charlize Theron näyttelee jotakin ei-niin-viehättävän näköistä hahmoa ja summary herätti kiinnostukseni, kun löysin tämän Netflixistä. Tarina naisesta, joka lähes koko elämänsä oli ollut prostituoitu. Kerran sitten miehen autoon hypätessään mies raiskaa ja melkein tappaa tämän ja Aileen tappaa miehen itsepuolustuksena. Mutta siinä sitten naisen päässä jotain napsahtaa ja tämä alkaa tappaa miehiä, joiden kyytiin hyppää ja vie näiden rahat ja kustantaa sillä tarinan aikaisen tyttöystävänsä elämisen.
Todella ruma ja karu elokuva kaikenkaikkiaan ja hahmojen asenteet olivat surullisia. Kukaan hahmoista ei ärsyttänyt, vaan lähinnä surettivat, mikä oli kyllä miellyttävää. Hahmoista sai yllättävän syvällisen kuvan. Leffa loppui toki odotettavalla tavalla, mutta hyvin tehty loppu on hyvin tehty loppu, ennalta arvattava tai ei.
Oscar-ehdokas, ellei jopa voittaja joltakin vuodelta jota en muista. Mutta en kiinnostunut tästä, en ole Ethan Hawken fani ja elokuva näytti perusdraamalta ja siksi ihmettelinkin, kuinka se niin paljon arvostusta sai. Mutta alettuani katsomaan tätä sattumalta jokseenkin keskeltä elokuvaa, en pystynytkään enää vaihtamaan kanavaa, jumiuduin elokuvaan täysin.
Olin täysin lumoutunut, kun se loppui. Elokuvassa elettiin kerrankin rehellisesti hetkessä. Koko puolitoistatuntinen elokuva kertoi hyvin lyhyestä ajanjaksosta, vain päivästä. Läpi koko elokuvan - ruokapöydässä isossa porukassa, kahden keskisellä päähenkilöiden kävelyretkellä, hotellihuoneen riidan aikana - pelkäsin, että milloin keskustelu katkaistaan elokuville tyypilliseen tapaan, mutta niin ei käynyt. Elokuva veti eteenpäin nimenomaan hahmojen dialogilla. Se oli erittäin miellyttävää.
Päähenkilöiden välinen riita jokseenkin ahdisti, koska aina ahdistaa kun ihmiset ovat riidoissa tai tilanteissa joissa eivät haluaisi olla. Mutta lopullinen ratkaisu oli jokseenkin hellyttävä kaikessa realistisuudessaan.
Edit: etsiessäni kuvaa tästä elokuvasta, tajusin, että tämä on kolmas osa elokuvasarjasta. Aloin kunnioittaa elokuvaa enemmän ja enemmän, ja tajusin myös Ethan Hawken ryhtyvän oikein tapana erikoisiin ja pitkiin elokuvaprojekteihin. Tässä kyseisessä sarjassa, vaikka elokuvien välissä oli aina kymmenen vuotta kerrallaan, näyttelijät olivat aina samat. Ja Ethan oli myös Boyhood-elokuvassa, jota kuvattiin 12 vuoden ajan.
Tähtiin kirjoitettu virhe
En odottanut elokuvalta mitään, mutta halusin nähdä sen. Luulin tietäväni, mitä tapahtuu ja kuvittelin miespääosan olevan taas tyypillinen kusipää, johon tyttö ihastuu Alfauros-leiman vuoksi. Kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla.
Tarina kahden tukiryhmässä tavanneen syöpää sairastavan nuoren rakkaudesta.
Molemmat henkilöt olivat todella paljon miellyttävämpiä kuin olisin osannut odottaa. Hazel ei ollut ärsyttävä, vaikkei halunnut kertoa itsestääni tai jakaa elämäänsä, vaan se oli ymmärrettävää, ja selväksi tuli, ettei hän vain ihmisenä ollut kusipää, vaan etäisyys johtui syövästä. Tässä elokuvassa etäisyys on vain mielentila, ei asenne.
Nuorten rakkaus oli kaunista ja haikeaa, mutta ei haikeudestaan huolimatta vain tylsää katsottavaa. Usein minua häiritsee, että umpirakastuneeksi kuvattu pari harvoin vaikuttaa edes rakastuneelta tai oikeasti läheisiltä. Mutta tässä oli toisin, olin siitä onnellinen.
Tytön syöpään keskityttiin yllättävän paljon, ja toisin kuin olin ajatellut - vaikka toki tarinankulusta se olisi jo pitänyt päätelläkin - SPOILER ALERT kuolemansairaaksi päätyykin poika. Tosi koskettava loppu ja itkettävä of course ja pakko oli tykätä. Katsoin sen uudestaankin ihan parin päivän sisään. Kaikenlaisia draamojahan sitä on jo nähty, mutta tästä kyllä tykkäsin ja loppuratkaisuun asti kaikkeen olin tyytyväinen.
My life with Liberace
Sarjassamme "näin elokuvan loppupuoliskon ensiksi". En ollut kiinnostunut tästä 80-luvun show-pianistista, mutta satuin näkemään pätkän elokuvaa ja tajusin Matt Damonin esittävän toista pääosaa. Ja seuraavaksi tajusinkin elokuvan kertovan näiden kahden miehen välisestä suhteesta! En todellakaan ollut ollut millään tavalla tietoinen Liberacen elämästä. Joten katsoin ensin elokuvan puolesta välistä loppuun ja myöhemmin sitten näin sen kokonaisuudessaan.
Ihmettelin aluksi, että tämä ei kyllä vaikuta yhtään onnelliselta suhteelta, mutta sitten selvisi, että loppupuoliskoa katsoessani aloitin juuri siitä kohtaa, kun onnellinen osuus oli loppumaisillaan. Alussa suhde vaikutti onnelliselta ja herttaiselta, mutta sitten kaikki kääntyi nurin. Liberace vaati rakastajaansa Scottia muuttamaan ulkonäköään kauneusleikkauksilla, ja laihdutuslääkkeet ja huumeet sekoittivat miehen pään.
Melko perus draamaelokuva, mutta tykkäsin tästä hirveästi. Hyvä kokonaisuus, taidokasta näyttelemistä kaikilta miehiltä, paljon herttaisia kohtauksia. Loppupuolella Scottin ja Liberacen ollessa riidoissa, Scott hiljaa ja rauhallisesti kertoo käyvänsä pikaisesti erään rakkaansa hautajaisissa ja lentävänsä ensimmäisellä lennolla aamulla takaisin, mutta Liberacen ollessakin täysin hänen tukenaan ja tarjotessaan yksityiskonettaan, Scott alkaa itkeä muistaessaan, millaista se oli, kun he olivat ystävällisiä toisilleen. Pidin siitä kohtauksesta hirveästi.
KOMEDIAA:
Begin Again
Elokuva, jonka katsoin varmaan kolme kertaa kesän aikana ja kuuntelin soundtrackiä useamman kuukauden jatkuvalla soitolla. Tämä on draamakomedia, tässä oli hyvin vakaviakin kohtauksia ja muistaakseni itkinkin, mutta tässä oli myös kaikkea niin hauskaa, että luettakoon se tässä listassa komediaksi.
Heti elokuvan alkuun Keira Knightley soitti niin hyvän kappaleen, etten enää saanut silmiäni irti ruudusta. Harvoin musiikkielokuvissa on niin vangitsevaa musiikkia, kuin tämän elokuvan musiikki oli minulle. Lisäksi kohtaus oli todella hienosti tehty! Jälkeenpäin luin myös, että Keira laulaa itse, ja se oli minusta erittäin positiivista.
Tämä elokuva herätti kiinnostukseni jo sen tullessa elokuvateattereihin, mutta en päässyt sitä katsomaan. Tarinan alussa Mark Ruffalon hahmo saa potkut/lähtee kävelemään yhtiöstään (en muista kummin), ja tapaa sydämensä särkeneen nuoren lauluntekijän (Keira) ja ihastuu tämän lauluun ja haluaa levyttää naisen kappaleet. He eivät saa Ruffalon yhtiötä tekemään heidän kanssaan yhteistyötä ja päättävätkin äänittää kaiken itse - eri ulkotiloissa.
Innostuin aina vain enemmän, kun tajusin, että Adam Levine näyttelee Keiran entistä poikaystävää ja hän myös elokuvassa lauloi! Olen melko suuri Maroon 5:n fani :D
Kaikki musiikki, mitä elokuvassa soitettiin, oli minusta aivan mieletöntä. Varsinkin kappale Like a fool, jonka Keira ja tämän ystävä äänittivät puhelimen vastaajaan Adamin hahmolle. Elokuva oli myös hauska ja huvittava, tosi hyvää draamaa ja riitaa, realistista toimintaa ja ehjiä, kypsiä ihmisiä, jotka käsittelivät ongelmansa. Läpi koko elokuvan, minulla oli mielikuva kahdesta loppuratkaisusta, ja olin varma, että jommin kummin se loppuisi, mutta kumpikaan arvaamistani lopuista ei toteutunut, vaan loppu yllätti minut täysin ja todella positiivisesti! Tämän elokuvan loppu on yksi tyydyttävimmistä, joita olen koskaan nähnyt.
Pitch Perfect
Tämän elokuvan hienous avautui minulle vasta toisella katselukerralla. Ensimmäisellä kerralla en ajatellut sen olevan kovinkaan kummoinen ja päähenkilön asenne jäi rasittamaan, mutta myöhemmin päähenkilön asenne olikin aika badass ja elokuva todella hauska ja hyvin keksitty.
Elokuva kertoi yliopistojen välisistä acapella-laulukisoista ja valtataistelusta tyttöjen ryhmässä, joka elokuvassa pääosassa oli.
Anna Kendrick ei koskaan ole ollut mun suuri suosikkini, yleensä Annan roolit ovat olleet ärsyttäviä (esim. 50/50, Twilight), mutta tässä mä tosiaan lopulta aloin pitää hänen hahmostaan Becasta. Acapella-ryhmän johtaja Aubrey taas oli äärimmäisen raivostuttava totta kai xD Mutta hahmosta nimeltä Chloe pidin heti, ja hänellä oli kaikkein kaunein lauluäänikin.
Elokuvassa laulettiin välissä tosi hyviäkin biisejä ja Becan innostus musiikkityylien sekoitteluun ja eri biisien yhdistelyyn veti tarinan ja laulukisan kehitystä eteenpäin. Lempikohtaukseni ovat ehdottomasti ensimmäiset harjoitukset ennen viimeistä kisaa, kun he lauloivat Bruno Marsin Just The Way You Are -kappaletta sekä - ylläristi - se viimeinen kisa.
Myös näin elokuvaihmisenä pidin kohtauksesta, jossa Becaan ihastunut poika piti tälle "elokuvakoulutusta" eli näytti merkittäviä elokuvia, joissa oli hyvät soundtrackit.
Kairon purppuraruusu
En juuri muista tämän elokuvan tapahtumien kulusta mitään, mutta tämä on pakko mainita, koska tämän elokuvan katsominen oli hetki, jolloin tajusin, mikä Woody Allenissa on hienoa elokuvantekijänä.
Elokuva kertoi naisesta, jonka elämä ei lievästi sanottuna ollut kovin hohdokasta. Hän katosi mieluummin elokuvien maailmaan ja eli fantasioissaan. Hän kävi katsomassa lempielokuvansa elokuvateatterissa viisi kertaa, ja viidennellä kerralla elokuvan päähenkilö kääntyi katsomaan naista ja totesi jotain tyyliin "taidat todella pitää tästä elokuvasta, kun olet nähnyt tämän jo viisi kertaa", ja sitten mies hyppäsi valkokankaalta reaalimaailmaan naisen luo. Teatterielokuvan muut henkilöt jäivät vain jumiin sillä hetkellä meneillään olleeseen kohtaukseen ja jäivät päivittelemään miehen poistumista.
Tämä Woody Allenin elokuvissa on hienoa! Neljättä seinää rikotaan komedioissa ja piirretyissä yhtenään, mutta silti tuntuu, että vain Woody Allen on käsittänyt 'elokuvan' niin, että se ei tosiaankaan ole dokumentti, vaan siinä voi tehdä mitä vaan ja voi pitää vähän hauskaa. Realismista viis. (Elokuvassa Midnight in Paris mies käy öisillä kävelyillä Pariisissa ja hyppää autoon, joka vie hänet 20-luvulle juhliin. Koko leffan läpi mietin, onko mies humalassa vai hallusinoiko se, mutta ei, se vain matkusti spontaanisti ajassa :D)
SCI-FIÄ:
Interstellar
Vihdoin näin tämänkin, en ehtinyt katsomaan sitä elokuvateatterissa. Toivoin katsomatta silti, että se olisi voittanut Oscareita mahdollisimman monta, koska kaikki pätkät, mitä olin nähnyt, olivat upeita. En ole pitänyt Matthew McConaugheysta tai hänen roolisuorituksistaan ennen, mutta tässä kuitenkin se vaikutti toimivan.
Elokuva ei valitettavasti ollutkaan niin kaunis kuin oletin sen olevan. Mutta karuus tekikin siitä realistisemman, tietenkin. Lucy oli scifi-leffa josta pidin kauneuden ja "yliluonnollisuuden" takia, Interstellar taas oli parasta katsottavaa, koska se oli tieteellisesti tosi todenmukainen. Se, että aika kulkee eri tavalla eri paikoissa, on musta pelottava ajatus. Varsinkin, jos se kulkee paljon nopeammin. Yhdessä paikassa, jossa ryhmä kävi tutkimassa, aikaa kului tunnissa vuosia.
Mua ahdisti se, miten huonosti McConaugheyn hahmon tytär isänsä lähdön otti - totta kai se sen huonosti otti, mutta silti. Koskettavan kohtauksen siitä sai, kun tytär kolmekymppisenä lähetti isälleen ensimmäisen ja ainoan videoviestinsä.
Loppu meni kyllä tosi scifiksi. Mietin, että kuinka paljon siitä on vielä tieteellisesti oikein. Haluaisin kuulla jonkun tieteestä tietävän ihmisen mielipiteitä asiasta :)
Apinoiden planeetta (1968)
Tästä minulla ei ole mitään kovin mieltä ylentävää sanottavaa, oli vain pakko mainita, että näinpä tämänkin nyt vihdoin :D pidän Apinoiden planeetta -sarjan uusista elokuvista. "Synty" ja "Vallankumous" ovat olleet loistavia, ja kolmatta osaa odotellessa. Tämä vanha elokuva taas oli vain tosi huvittava ja symppis. Tosi eeppistä musaa oli kohtauksissa, joissa se tuntui tosi väärältä, musiikki sai katsojan odottamaan jotain suurta käännettä, vaikka miehet vain kävelivät aavikolla. Piste. Ja apinoiden asenteita oli jäätävää katsoa, se oli kuin modernin päivän uskonto vs. tiede -väittelyt. Tiettyyn asiaan uskovat apinat eivät suostuneet muuttamaan käsitystään vaikka evoluutio paiskattiin heidän naamaan. Järki meinasi lähteä kyllä xD Mutta tykkäsin elokuvasta, siksi se oli pakko mainita tähän listaan. Ja Charlton Heston on kova äijä! :D
Tänne loppuun voisin lisätä IMDB-listaani jatkoa. Tällaisia elokuvia olen nähnyt sen tänne tekemäni listauksen jälkeen:
1. Rita Hayworth - avain pakoon
15. Yksi lensi yli käenpesän
19. Tähtien sota
38. Koskemattomat
48. Inside Out - mielen sopukoissa
59. Django Unchained
161. Kuudes aisti
186. Ben-Hur
Moniin olin tosi tyytyväinen. Löysin vihdoin Tarantinon elokuvan, josta pidin. Avain pakoon oli ___tosi hyvä, kuten myös Inside Out, kuten tiesin varmasti sen olevan. Kuudes aisti oli mulle harmillinen, koska mä olen kuullut sen jipon jo kauan sitten.
Ben-Hur oli mulle hauska kokemus, koska DVD piti kääntää ylösalaisin puolessa välissä :D Enpä muista sellaista nähneeni ihan hiton pitkään aikaan, jos koskaan.
(Kuvat Googlesta.)
