Jatketaas jo perinteeksi muodostunutta linjaa: tässä mun omat oskarit!
Eli kaikki leffat, jotka vuonna 2015 kävin katsomassa elokuvateatterissa. Järjestyksessä ja arvosteluineen. Arviot perustuvat ensireaktioon ja ovat asteikolla 1-10, jaadijaadijaa, lisää voitte lukea ensimmäisen oskar-gaala -päivitykseni alusta, tästä. :D
Arvostelu on kolmessa vuodessa jokseenkin tiukentunut, kun tietoa ja oppia on tullut lisää, että 4/10 ei enää tarkoita että olisin mitenkään erityisemmin elokuvasta pitänyt.
Kuvittelin, että viime vuonna koulu- ja työkiireiden ja alkuun huonolta näyttävän Finnkinon kesätarjonnan vuoksi olisin käynyt huomattavan vähän elokuvissa, mutta kyllä niitä kertyi yhteensä 20, yhteensä 19 eri elokuvaa, koska yhden kävin katsomassa kahdesti.
2015 oli kyllä minulle kokonaisuudessaan leffavuosi, tai sanotaanko leffakesä. Sain maksukanavakortin käyttööni, ja näin kesän aikana hurjasti uusia elokuvia, aiheesta voitte lukea lisää täältä.
Pitemmittä puheitta, käydään asiaan!
SPOILER ALERT!
Ei joka kohdassa, osa on todella ympäripyöreitä, mutta osa arvioista melko yksityiskohtaisia, enkä enää erikseen varoita. Teitä on varoitettu nyt. Luette omalla vastuulla.
1. 7.2.2015 Big Hero 6 (9/10)
Iskän kanssa. Disney-leffa, tottakai sitä mennään katsomaan, plus tämä näytti jo ensimmäisten lyhyiden teasereiden perusteella niin hauskalta, että tiesin välttyväni pettymyksiltä.
Käytiin katsomassa englanniksi tyylistäni poiketen. Mä käyn piirretyt katsomassa yleensä sillä kielellä, millä sen ensimmäisenä olen kuullut, ja pyrin katsomaan kaikki suomeksi. On elokuvia, joilla ei ole väliä kummalla kielellä katsoo (esim. Näin koulutat lohikäärmeesi), ja muutamat nykyisistä uusista piirretyistä taas olen halunnut katsoa tai sattunut katsomaan englanniksi. Baymaxin äänen kuulin ensimmäisenä englanniksi, joten tästä en joustanut.
Ja se kielivalinnasta sitten vissiin xD Muihin aiheisiin. Olipa kerta kaikkiaan hyväntuulinen elokuva! Nauratti niin paljon, että melkein itketti. Tarina oli koskettava ja alkuun todella realistinen.
Täysiin pisteisiin ei ylletty ihan muutamista syistä. 1) Supersankareiksi ryhtyminen tapahtui jokseenkin hatarantuntuisin perustein. 2) Hyvä-paha -asetelmat ovat nykyään melko yksinkertaisia ja harhaanjohtaminen toisinaan liian selkeää eikä siksi toimi. Mutta nämä asiat antoi helposti anteeksi, kuten myös Disneyn tapaan lapsille luodun erittäin ärsyttävän ja yli-innokkaan hahmon.
On kyllä ihmeteltävä, miten robottihahmosta on saatu näin sympaattinen ja ihanan persoonallinen, niin herkkää hahmoa kuin Baymax ei varmaan ole koskaan ollut.
Pidin tarinan konflikteista. Kaverit eivät suuttuneet Hirolle tyhjin perustein ja Hiron suuttumus, kostonhimo ja turhautuminen olivat hyvin realistisia ja Baymaxin suhtautuminen siihen herttaista, ja kaikenlainen aivopesu - kutsuttakoon sitä niin paremman sanan puutteessa - on musta aina tosi ahdistavaa. Tieteis-shitti vetoaa muhun todella paljon ja tässä elokuvassa on hauskanoloinen tulevaisuusnäkymä.
Niin hauska! Vaikka olikin vuoden ensimmäinen elokuva, tiesin sen olevan varmasti yksi hauskimmista. Ja todella koskettava. Harmi kyllä tämän elokuvan alkuun näytetty lyhäri Feast itketti paljon enemmän xD
2. 24.2.2015 Nouseva Jupiter (7/10)
Iskän kanssa. Koska halusin nähdä Channing Tatumin haltijakorvilla ja kajaalit naamassa.
Ei ne olleetkaan haltijakorvat, Tatumin hahmo oli jonkinlainen sudenkaltainen "ihminen". Ja tässä leffassa oli tosi paljon enemmän... no, kaikkea, kuin mitä olin kuvitellut! Oli paljon erilaisia alieneita ja vieraita planeettoja ja juonta enemmän kuin olisin arvannut.
Silti, elokuvassa juonellisesti ei ollut juuri mitään erikoista, eikä ollut mitään huomattavan ihmeellisiä erikoistehosteita niinkuin muistan Iron Man3:ssa olleen esimerkiksi. Mutta tämä elokuva jäi mieleeni yksityiskohdistaan. Vaihtoehtoinen (siis meidän omaan käsitykseemme verraten) selitys dinosauruksista ja niiden tuhosta, ampiaiset jotka ikäänkuin seurasivat Jupiteria eli elokuvan naispäähenkilöä, miten Sean Beanin silmissä välkähti oranssia aina silloin tällöin valossa, Linnunradan käsikirja liftareille -elokuvan tyylinen kohtaus avaruusaluksen verohallintotoimistossa tai mikä lie olikaan... Kaunis elokuva, jossa oli yllättävän paljon toimintaa ja juonta ja hauskoja yksityiskohtia puskettu kahteen tuntiin~
Näen tämän niin, että tämä olisi ollut hyvä ykkösosa uudelle sarjalle, koska paljon jäi vastaamattomia kysymyksiä.
3. 26.2.2015 The Imitation Game (9½/10)
Iskän kanssa. Nyt on kyllä paha mennä sanomaan, mikä mut sai tämän elokuvan katsomaan. Mä en ole pahemmin välittänyt Benedict Cumberbatchistä ennen, enkä ole lukenut kirjaa, josta tämä elokuva on tehty enkä voi väittää historian tunneilla pahemmin kuunnelleeni, koska en muista koskaan kuulleeni saksalaisten sotatietokoneesta (paremman sanan puutteessa sanon sotatietokone) ja siitä, miten britit siihen liittyivät. Mutta vissiin, mua kiinnosti tämä sen idean takia tosi paljon, voisin päätellä :D kaikki "tekoäly"-jutut kiinnostaa aina. Tämä ei ollut edes tekoälyä, vaan tietokoneita.
Olipa muuten mielettömän hyvä elokuva! Tosi hyvä draama ja hauskakin välissä. Mä tykkään, kun elokuvissa on tosi älykäs päähenkilö. Ja vaikka tässä elokuvassa ei sinänsä ollut suurta toimintaa, tylsää ei ollut hetkeäkään. Elokuva oli tosi nopeatempoinen ja jännittävästi rakennettu. Rikkonainen rakenne pakotti seuraamaan tarkasti.
Ja en tiennyt homouden liittyvän tähän tarinaan. Alan Turing ei ole mulle tuttu henkilö enkä tiennyt tarkasti, mitä kaikkea tämä mies olisi paitsi älykäs hahmo. Olin tosi positiivisesti yllättynyt, että mentiin näinkin syvissä vesissä homouden ja 40-luvun arvomaailman mukana. Kyllä nyt oscar-ehdokkaana pitääkin mennä syvissä vesissä. Viikko sen jälkeen kun olin nähnyt tämän leffan, tuli telkkarista Oscar-gaala ja The Imitation Game voitti parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon. Olen täysin samaa mieltä, ja mielestäni sen olisi pitänyt voittaa myös production designin palkinto... Mutta käsikirjoitus elokuvassa oli uskomaton. Keiran ja Benedictin hahmojen välinen suhde oli ihana ja erilainen ja kypsä. Ja elokuvassa ei tullut leuan pudottavia dramaattisia käänteitä, kaikki juonenkäänteet olivat pienieleisiä, ja kaikessa hiljaisuudessaan ne silti saivat aikaan suuria muutoksia ja vaikuttivat.
Loppu oli surullinen ja surumielinen. Lopussa oli jännittävää tarkastella, kuinka elokuvaan yleensä lähdettiin liikkeelle, ja koko tarina nivoutuu kauniisti yhteen.
4. 3.4.2015 Into the Woods (5/10)
Iskän kanssa, vaikkakin iskä hiukan vastentahtoisesti, koska hän ei tykkää Meryl Streepistä :D Mä taas olen halunnut nähdä tämän elokuvan siitä asti, kun näin kuvan Merylistä sinisillä hiuksilla mustassa mekossa puussa keikkumassa.
Tosi teatterityylinen musikaalielokuva. Satuja punottu yhteen niinkuin on usein nykyään tapana (Shrek, Olipa kerran...) ja kaiken keskiössä lapseton leipuripariskunta. Mun on kyllä sanottava, että vaikka tässä oli tehty satuja vähän uudella tavalla (haettu Tuhkimon hahmoon syvyyttä ja Punahilkan hahmoon lapsellisuutta) tekivät kaikki muutokset elokuvasta ja hahmoista vain ärsyttävämpiä. Tuhkimo ei osannut päättää halusiko hän prinssin vai ei. Prinssi oli uskoton ja lauloi tuskasta nahkahousut jalassa vesiputouksella äärimmäisen dramaattisesti toisen prinssin kanssa. Ja Punahilkan kokemus suden syömäksi tulemisesta oli toteutettu kuin teatterissa ikään, heiluttelemalla violetteja kankaita...
Koko elokuva vain hämmensi mua tosi paljon. Ja elokuvan olisi kuvitellut loppuvan jo paria kohtausta aiemmin kuin se lopulta loppui. Pelkät kauniit puvut eivät riittäneet nostamaan tämän elokuvan pisteitä. Se oli mukava ja erilainen, mutta päällimmäisenä muistan että se ärsytti :D Ja siinä laulettiin koko ajan, oikein kunnon musikaalityyliin toisin kuin olin toivonut.
5. 6.4.2015 Cinderella (9/10)
Iskän kanssa. Mä kävin tänä vuonna katsomassa varmaan kaikki iskän kanssa :D Cinderellan halusin nähdä, koska satuleffat nyt on nähtävä, vaikka en alkuun ollut yhtään vakuuttunut siitä, osasiko Tuhkimon näyttelijä juuri näytellä. Nopeasti tuli kyllä selväksi, että oikea nainen rooliin on otettu.
Kun leffa loppui, iskä sanoi, että se olisi voinut olla paljon siirappisempikin. Mä jäin miettimään tuota lausetta, ja totesin: ei. Tuo on varmasti siirappisinta, mitä mä olen ikinä nähnyt, enkä edes tiedä millä siihen olisi saatu enemmän siirappia :'D
Mutta mä pidin siitä ihan hirveän paljon! Rehellisiä satuleffoja on silloin tällöin kiva katsoa, ja Tuhkimosta oli hahmona tehty ihana ja niin rakastettava. Äitipuoli ja ilkeät sisarpuolet olivat juuri sopivasti inhottavia, ärsyttäviä ja kuvottavia ihmisiä. Prinssi - toisin kuin edellä mainitun leffan limaiset prinssit - oli herttainen ja kiltti.
Pieniä ihania yksityiskohtia riitti vaikka millä mitalla. Se miten Tuhkimo kattoi hiirille nurinkurisen kahvikupin ruokapöydäksi, tai miten hän pyysi isäänsä tuomaan matkalta hänelle varvun joka ensimmäisenä hänen olkaansa koskettaa... Elokuvassa oli myös aivan ihana puvustus, kaikki mekot oli niin kauniita, myös ne kauhukaksosten mekot joiden oli tarkoitus olla kamalia :D
Mä vähän rakastuin tähän elokuvaan. Jotain siinä oli, mikä iski muhun tosi paljon. Se ei ollut mikään maailmaa mullistava elokuvaelämys, mutta se oli ihana ja kaunis. Se oli tosi siirappinen, mutta juuri sen verran, että mä pidin siitä.
6. 2.5.2015 Avengers: Age of Ultron (9/10)
Iskän ja Sofian kanssa. Tätä leffaa oli odotettu, ja kauan. Marvelit nyt vaan on nähtävä ^^
Ai jumaliste se oli hauska! Siinä oli paljon pieniä hetkiä, joille nauroin itseni ihan kipeäksi. Yksi parhaista oli, kun Tony löysi salaoven seinästä ja hihkaisi hiljaa että "jei~", ja kun porukan jäsenet yrittivät nostaa Thorin vasaran ja Steve sai sen liikahtamaan millin ja Thorin hymy hyytyi ^^
Olipa tosi hurja juoni O.O Tässä elokuvassa esiteltiin uudet kauhukaksoset, Quicksilver ja Scarlett Witch, joilla oli X-men -elokuvien tyyliset voimat (Quicksilverhän on hahmo myös x-meneissä, ja tässä kohtaa Marvel-universumi alkoi taas aiheuttaa mulle eksistentiaalista päänsärkyä xD). Sisko pystyi voimillaan hallitsemaan ihmisten mieliä ja se näytti Avengers-ryhmälle kamalia kauhunäkyjä tulevaisuudesta tai heidän omasta menneisyydestään. Mä pidin siitä, että syvennettiin esim. Mustaa Leskeä hahmona tämän kohtauksen kautta. Tonylle se näytti dystopian, jossa kaikki paitsi hän olivat kuolleet...
Jälleen tekoälyä. Ja millä tavalla! Tony halusi luoda Ultronin auttaakseen maailmaa, mutta siitä tuli paha ja se päätti tuhota koko maailman, kunnes vain metalli on enää jäljellä, ja hetken aikaa näytti siltä, että se tappoi Jarvisin (Tonyn tekoälyohjelman) ja en olisi ikinä uskonut tulevani niin surulliseksi tekoälyn kuolemasta. Mutta Jarvis palasi takaisin, ja siitä muodostui Vision, jonka otsassa oli yksi ikuisuuskivista (joita on esitelty tähän mennessä neljä vissiinkin kuudesta, kokonaisjuoni alkaa tiivistyä!).
Mä pidin tästä leffasta tosi paljon. Hyvää toimintaa ja tosi hauska ja myös dramaattinen ja synkkä. Mun mielestä tosi korkeaa tasoa supersankarielokuvissa. Pidin myös näistä uusista hahmoista. Jäin innolla odottamaan jatkoa.
7. 2.5.2015 Big Game (6/10)
Iskän kanssa. Suomalainen toimintaelokuva, johon oli castatty Samuel L. Jackson Amerikan presidentiksi.
En odottanut tältä juuri mitään, ajattelin sen olevan ihan perushyvä toimintaelokuva ja näyttelijävalinnat miellyttivät sen verran, että tiesin välttyväni Elokuu-elokuvan kaltaiselta fiaskolta :D
Sen verran huumoria, että naurahdin muutaman kerran, perusjuoni toteutettu hyvin ja tosi amerikkalaistyylinen toimintaelokuva, mikä oli hauska nähdä. Lähinnä pisteet laskevat, koska tästä elokuvasta ei jäänyt mieleen juuri mitään. Näitä on maailmassa ihan tarpeeksi, mutta mukava nähdä, että suomalaisetkin osaavat tehdä suuren maailman toimintaa terroristeineen kaikkineen.
8. 13.6.2015 Poltergeist (9½/10)
Iskän kanssa. En ole nähnyt alkuperäistä, ainoastaan Family Guyn tekemän parodian, mutta tykkään ideasta ja trailerit vakuuttivat. Kummituskauhuleffoja katson aina mielelläni, koska tykkään yliluonnollisesta kauhusta.
Tämä oli kyllä hurjan hyvä kauhuleffa! Hyvin tehty, säikyttelevä ja pelottava, ja klovnejakin löytyi nukkejen muodossa. Lapset oli tosi hyviä näyttelijöitä ja pienin tyttö tosi suloinen myös. Samaan tyyliin kuin Conjuring-elokuvassa, ei turhia alastomia naisia tai muuta epäolennaista. Klassisesti leffa alkaa siitä, että perhe muuttaa uuteen taloon, missä alkaa sitten tapahtua kummia hyvin nopeasti. Tykkäsin myös siitä, miten elokuvan pohjajuoni oli toteutettu, pitkästä aikaa ei kriisinä ollut vanhempien orastava avioliitto, vaan isän työttömyys ja rahojen vähyys. Mun mielestä tää oli hyvin kirjoitettu myös, koska replikointi toimi eikä ollut vain tätä aivotonta kauhuleffahölinää.
Kummitukset oli tehty hyvin ja oli hyvää toimintaa, ei pitkiä tylsiä hetkiä. Pidin myös rinnakkaismaailman toteutuksesta paljon, en muistaakseni ole nähnyt mitään sellaista ennen. Ainut mikä siellä häiritsi oli jatkuva salamointi, josta johtuen missään vaiheessa ei saanut ihan täydellistä näkyvyyttä, mutta ymmärrän kyllä miksi sitä tehdään. Murhaajat maskeissakin ovat pelottavia vain niin kauan, kun pitävät maskinsa kasvoillaan.
9. 8.7.2015 Mad Max: Fury Road (8/10)
Iskän kanssa. En enää muista mikä oli perimmäinen syy lähteä katsomaan tätä. Koska mun mielestä mä näin sen ennen kuin se järkyttävän suuri hypejuna lähti liikkeelle. Koska jälkeenpäinhän tätä kehuttiin vaikka mistä, siitä ja tuosta. Feminismistä, maskeerauksesta, lavasteista... Ja voittipa tämä muistaakseni vaikka kuinka monta teknisen toteuttamisen oscariakin, osan mielestäni kyllä turhaan kaikkiin ehdokkaisiin nähden.
Tässä oli jotain tosi miellyttävää. Elokuvan maailma oli mielenkiintoinen ja kiva nähdä road movie pitkästä aikaa, ja se oli tosi väkivaltainen, mikä oli mulle yllätys. Production design oli myös oikeasti tosi jees, kaikki puvut ja maskit ja koneet ja ties mitä siellä olikaan. Tykkäsin elokuvan idealismista ja tarinasta, vaikka välissä mä aina tajuan, että koko leffan juoni oikeastaan kului siihen, että ajettiin yhteen paikkaan ja sieltä takaisin :D
10. 26.7.2015 Jurassic World (9/10)
Iskän kanssa. Tykkäsin trailereista ja halusin mennä katsomaan hyvää toimintaa. Arvio perustuu kokonaan nimenomaan toimintaelokuviin, eihän tämä missään tapauksessa ole samalla viivalla esimerkiksi Imitation Gamen kanssa, mutta en vertaakaan näitä elokuvia toisiinsa :D En tiedä oliko juonessa mitään kummoisempaa, ja jälleen kerran tarinasta löytyi päälleliimattu perheteema, jotta saataisiin jotain outoa konfliktia, ja se ei mielestäni oikein toiminut. Elokuva ei myöskään olisi välttämättä tarvinnut romantiikkaa.
Mutta se oli tosi hienosti tehty ja hyvä toimintaelokuva. Jokseenkin masentavaa että tämä oli parempaa toimintaa kuin Transformersit, kuulostaa erittäin väärältä xD
Yksityiskohtana, musta oli kiinnostavaa, kuinka monen eri eläimen DNA:ta tähän luotuun hybrididinosaurukseen oli käytetty, ja musta oli hauskaa, kun arvasin mikä toinen dinosaurus oli pääosassa perus t-rexin lisäksi.
11. 7.8.2015 Ant-Man (6/10)
Iskän kanssa. Lisää Marvelia, mutta tästä en ollut missään vaiheessa suuresti innoissani. Paul Rudd ei näyttelijänä oikein innosta mua ja tämän elokuvan juoni ei ollut mikään mielenkiintoisin. Huumori oli aika laiskaa eikä mitään verrattuna Marvelin yleiseen tasoon ja Ant-Manillä on varmaan porukan huonoimmat vitsit.
Tieteisjutut oli jänniä ja lopussa mentiin tosi ufotasolle tässä sci-fissä, kun Ant-Man kutisti itsensä atomitasolle seikkailemaan ja lopun elokuvasta haluaisinkin katsoa useamman kerran. Muuten elokuva ei kuitenkaan erityisemmin herättänyt tunteita, ei naurattanut eikä itkettänyt ja siksi pisteet jäivät alhaisiksi.
12. 23.8.2015 Sinister 2 (7/10)
Iskän kanssa. Kuvittelin, että tämä on kauhuelokuvan jatko-osissa sitä kategoriaa, missä "jatko-osa" tarkoittaa, että toistetaan täsmälleen samat tapahtumat toisilla hahmoilla ja eri murhilla, ja otin riskin, että iskä voisi tulla mukaan, vaikkei ole nähnyt ykköstä. Tämä taisi olla virhe xD tämä leffa olikin niinikään oikeasti jatko-osa. Elokuvan hirviötä esimerkiksi ei juuri selitetty ja siksi leffa taisi jäädä tosi hämäräksi iskälle.
Jatko-osana yllättävän hyvä. Yleensä kun ne eivät vain ole juuri mistään kotoisin, miinus jotkut poikkeukset, missä jatko-osat ovat parempia, kuten Final Destination 2 ja 3.
Toisin kuin ykkösessä jossa perheen isä yritti selvittää murhia, kadonneita lapsia ja hirviötä, tässä kakkososassa painotettiin lasten näkökulmaa eikä hirviötä enää selitetty tarkasti kuten ykkösessä. En nyt väittäisi mestariteokseksi kauhun osalla, mutta kekseliäästä murhasta ja jatko-osaan panostuksesta pisteitä.
13. 26.8.2015 Southpaw (9/10)
Iskän kanssa. Kerrankin mä olen meistä kahdesta se, jolla on paikkaan kuulumaton olo salissa. Yleensä iskää vähän hävettää kun käydään katsomassa piirrettyjä ja Twilighteja, mutta nyt mä tajusin, että salissa oli lähinnä isän ikäistä porukkaa.
Tätä päätettiin lähteä katsomaan, koska miksipä ei nyrkkeilyelokuvaa ja koska mä pidän hirveästi Jake Gyllenhaalista. Tästä elokuvasta inspiroituneena mä katsoin myöhemmin neljä Rocky-elokuvaa.
Jessus, miten Gyllenhaal on itseään muokannut! Juuri näin Nightcrawlerin, jossa se oli tosi laiha, ja nyt se oli kuin Marvelin supersotilasohjelman käynyt (jos ette tiedä, mistä puhun, verratkaa vaikka Hugh Jackmania ensimmäisessä X-Menissä ja viimeisimmässä Wolverinessa).
Tästä elokuvasta tykkäsin tosi paljon. Se oli tosi pahaa draamaa ja päähenkilö koki kaiken mahdollisen kamalan elokuvan aikana, vaimon kuoleman ja sen takia lapsen huostaanoton, ja sitten se yrittää voittaa lapsensa huoltajuuden takaisin itselleen. Mun täytyy myöntää, etten muista enää yhtään, mikä tämän leffan lopullinen ratkaisu oli, mutta muistan, että hyvä mieli siitä jäi.
Musta on jännä, että urheiluleffat iskee muhun näinkin hyvin. Oli tässä enemmän sisältöä kuin suurimmssa osassa Rocky-elokuvista ja siitä korkeat pisteet.
14. 28.8.2015 Inside Out - mielen sopukoissa (10/10)
Nyt.
Mä selitän hirveän pitkän pätkän, että voi skipata hyvillä mielin, jos ei jaksa.
Iskän kanssa. Niin helvetin kauan odotettu leffa! Mä harkitsin jo, että mistä hankin lainalapsen, että pääsen näkemään tämän lastensunnuntaissa, mutta se nyt olisi tottakai ollut ihan paska suunnitelma xD Mentiin sitten ihan ensimmäiseen ensi-iltaan katsomaan tämä englanniksi ja iskäkin ilahtui nähdessään salin täynnä aikuisia. Valehtelematta näin ehkä neljä lasta mennessäni sisään!
Tätä olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Mä näin joskus huhtikuussa leffasta pätkän, jossa perhe istuu syömässä ja zoomataan vuorollaan isän, äidin ja tyttären päähän ja seurataan riitaa ihmisiä ohjaavien tunteiden näkökulmasta. Mä nauroin niin paljon sille kohtaukselle ja totesin, että tän on pakko olla hyvä leffa.
Aika harvassa ovat ne elokuvat, mitkä ensimmäisestä nuotista ja kuvasta asti saavat mut itkemään. Voin nyt tyytyväisenä lisätä listaan yhden. Mä en edes tiedä mistä aloittaisin tästä elokuvasta puhumisen.
Mä tajusin hyvin nopeasti, ettei tää oo mikään lasten elokuva. Joo, hahmot oli värikkäitä ja slapstick-huumori nimenomaan perheen pienimmille, mutta kaikesta siitä, mitä päähenkilö Rileyn pään sisällä nähtiin, luulen lasten tajuavan vain kauniit värit ja hauskan seikkailun. Mä taas nautin leffasta ihan täysillä. Nyt tavastani poiketen mä selitän elokuvasta aika pitkästi, koska mä haluan tuoda esiin sen miten paljon tätä arvostan.
Rileyn päässä päämajassa viisi tunnetta (Ilo, Suru, Pelko, Inho ja Kiukku) ohjaa kontrollipaneelista Rileyn toimintaa ja ovat mukana luomassa Rileyn muistoja, jotka ovat kullakin hetkellä kontrollissa olevan tunteen värisiä kuulia, jotka kulkeutuvat ensin lähimuistiin ja siitä säilöön. Harvinaisen voimakkaista muistoista tulee ydinmuistoja, jotka muodostavat persoonallisuussaaria, joita on viisi. Koko tarina lähtee liikkeelle kun Rileyn perhe muuttaa, ja tytön pään sisällä päämajassa Suru alkaa hermoilla ja sekoilla, hän muuttaa vahingossa Rileyn iloisia muistoja surullisiksi. Huonon ensimmäisen koulupäivän seurauksena syntyy surullinen ydinmuisto, jota Ilo ei halua säilytettävän, ja huitomisen ja tappelun keskellä kaikki ydinmuistot päätyvät pois kotelostaan ja Ilon ja Surun mukana säilömuistiin ja kaikki persoonallisuussaaret sammuvat. Rileyn persoonallisuus sammuu kokonaan.
Mä pidän jo tästä alusta tosi paljon. Jo tässä kohtaa mä olin ihan myyty, mutta tää parani vaan koko ajan enkä mä pystynyt kun ihmeissäni nauramaan ja itkemään.
Mä rakastin tätä graafista pään sisäistä maailmaa! Persoonallisuussaaret oli tosi kivoja ja monimutkaisen näkösiä. Säilömuisti oli IHAN LOISTAVA ja siellä työskenteli tyyppejä, jotka kävi listan kanssa läpi muistohyllyjä ja päättivät mitä poistetaan ikuisen unohduksen kuiluun. Kun sinne kuiluun jotain joutui, se unohtui lopullisesti. Esiteltiin myös korvamato: muistityöläiset välillä ihan piruuttaan lähetti päämajaan muiston purkkamainoksen biisistä, joka soi sitten kaikkien päässä.
Tavattiin Rileyn vanha mielikuvitusystävä Bing Bong, joka oli oudonnäkönen ja tosi ärsyttävä, mutta mä tykkäsin jotenkin sellasesta lapsekkaasta herttaisuudesta ja siitä mitä se edusti.
Ajatusjuna kulki raiteilla mielikuvitusmaan vierestä ja kuljetti mukanaan laatikollisia faktoja ja mielipiteitä, jotka menivät kaatuessa sekaisin.
Mä rakastin abstraktia ajattelua! Tottakai mä näen, että se oli vain humoristinen kohtaus, jolla matkaa saatiin pidennettyä ja vaikeutettua, mutta se oli musta aivan puhdasta kultaa. Ainut ongelma oli, että abstraktin ajattelun vaiheita ei oikein ollut osattu kääntää lapsille ymmärrettävään muotoon, munkin oli vähän hankala osata paikantaa että mitähän "kubistinen fragmentaatio" voisi tarkoittaa ja hetkeksi karkasin tunnelmasta.
Unituotanto oli myös ihan helmi. Siellä oli kunnon tv-studion setti ja ne näytti unia kuin suorana menevää telkkarilähetystä joko päivän tapahtumista keksitystä kässäristä tai sitten ne näytti mielikuvituksen tuottamia unelmia, esim. sateenkaariyksisarvisen tanssahtelua.
Pointti siis, että kun Ilo ja Suru on päätyneet säilömuistiin, he joutuvat etsimään tien takaisin päämajaan. Tilanne on vakava, koska nyt päämajassa on vain Inho, Pelko ja Kiukku, eikä Riley siis voi tuntea iloa. Ilo ja Suru yrittävät ylittää unohduksen kuilun persoonallisuussaarien kautta, mutta saaret romahtavat yksi kerrallaan. Riley alkaa menettää itseään. Ilo ja Suru joutuvat siis ylittämään abstraktin ajattelun ja mielikuvitusmaailman päästäkseen ajatusjunaan, mutta Riley nukahtaa ja juna pysähtyy unituotannon viereen. Sankarit päättävät Bing Bong mukanaan herättää Rileyn ja he päätyvät alitajuntaan hakemaan Rileyn suurimman pelon tämän herättämiseksi. Suru sanoo alitajunnasta, että "täällä ovat kaikki isoimmat häiriköt", ja se on älyttömän oivaltava kuvaus. Taas mä itkin ja nauroin tän elokuvan nerokuudelle.
Päämajassa muut tunteet keksivät istuttaa Rileyn mieleen idean, että tämän on karattava takaisin kotikaupunkiinsa luomaan uusia ydinmuistoja, mutta aiheuttavat samalla neljännen persoonallisuussaaren romahduksen ja ajatusjunan raiteiden katkeamisen. Ilo yrittää päästä mistojen palautusputkea pitkin päämajaan, mutta putki rikkoutuu ja Ilo tipahtaa Bing Bong mukanaan unohduksen kuiluun.
Ja tässä päädytään yhteen tämän elokuvan kahdesta kaikista itkuterapeuttisimmasta kohtauksesta, jos multa kysytään. Ilo tajuaa kuopan pohjalla masentuneena ja jo luovuttaneena, ydinmuistoja tutkiessaan, että kaikki nuo iloiset ydinmuistot olivat alkaneet surullisina. Ja että Rileyn tunteman surun vuoksi muut saapuivat häntä auttamaan ja muistot muuttuivat onnellisiksi. Ilo saa uutta puhtia, hänen on saatava Suru päämajaan. Hän keksii, että he voivat lentää kuilusta Bing Bongin lauluenergialla toimivalla kuuraketilla, joka aiemmin oli viskattu kuiluun unohdettavien romujen mukana. He alkavat huutolaulaa lujaa ja epäonnistuvat yrityksissään. Bing Bong toteaa, että "kerran vielä, tällä kertaa onnistuu". Mutta juuri ennen kuin raketti lähtee alamäkilähdön jälkeen nousuun, Bing Bong heittäytyy kyydistä ja Ilo jatkaa matkaansa yksin tajuamatta toisen jääneen kyydistä.
Mä itkin niin paljon, etten voinut ees hengittää. Toi on mulle hirveän paha paikka. Bing Bong uhrasi itsensä, että Ilo saataisiin takaisin ylös, koska se ajatteli, miten Riley tarvii sitä. Mä teen kuolemaa jo tässä kun kirjotan, tää ottaa mulla aina tosi syvälle sydämeen tää kohtaus :')
No, Ilo pääsee kuilusta, hakee Surun ja keksii keinon päästä päämajaan mielikuvituspoikaystävien ja viimeisen vielä romahtamattoman persoonalisuussaaren avulla. Samaan aikaan päämajassa kontrollipaneeli on muuttumassa harmaaksi, Kiukku, Inho ja Pelko eivät pysty enää ohjaamaan Rileya, he eivät saa tyttöä tuntemaan mitään. Viimeisellä mahdollisella hetkellä, kun Riley on jo bussissa matkalla Minnesotaan, hän on karannut ja varastanut äidiltään rahat lippuun, Ilo ja Suru viimein pääsevät päämajaan ja Ilo ohjaa Surun kontrollipaneelin luo. Suru saa karkaamisen aiheuttaneen idean irrotettua paneelista ja valot syttyvät takaisin. Riley tajuaa, mitä on tekemässä ja juoksee ulos bussista ja takaisin kotiin.
Sitten loppuun, huhhuh... Ei varmaan ikinä oo ollut näin hankalaa kirjoittaa.
Kotona vanhemmat ovat huolesta sekaisin, kun Riley viimein saapuu. Päämajassa Ilo ojentaa kaikki ydinmuistot Surulle, ja ne muuttuvat surullisiksi. Riley muistelee tärkeitä hetkiä elämästään ja tuntee pelkkää surua, itkee ja pyytää anteeksi vanhemmiltaan. Mutta vanhemmat eivät suutukaan vaan sanovat ymmärtävänsä tytärtään ja halaavat tätä pitkään. Suru vetää Ilon kontrollipaneelin johtoon, ja Rileyn huulille syntyy hymy, kun tämä itkee vanhempiensa sylissä. Syntyy sinikeltainen ydinmuisto.
Hitto, mä en pärjää tän leffan kanssa. Tää on psykologisesti hienointa ehkä ikinä tai vähintäänkin ihan hirvittävän pitkään aikaan. Tehty niin ihastuttavalla tavalla selväksi, että suru on tärkeää. Tää on niin tunteellinen - hehheh - elokuva, että mä en pääse yli tämän hienoudesta. Mä kuulutan tätä jokaiselle joka jaksaa kuunnella ja mä pysyn kannassani, että tämä on
Yksi hienoimpia ja ihanimpia elokuvia ikinä.
15. 3.9.2015 Inside Out - mielen sopukoissa (vol.2) (ks. numero 14)
Lean kanssa Kokkolassa. Sama paitsi käytiin katsomassa suomeksi xD Tämän verran arviota: mun mielestä Ilo oli parempi enkuksi ja Inho taas suomeksi. Muuten aika sama :)
16. 18.9.2015 The Visit (8/10)
Iskän kanssa. Trailerin perusteella lähdetty katsomaan, ja kaikki kauhuthan me mielellään käydään. Tämä oli taas näitä uuden sukupolven elokuvia, jossa päähenkilö on jonkinsorttinen elokuvantekijä - tässä tapauksessa dokumenttia kuvaava tyttö - ja elokuva kuvataan käsikameroilla ja se mikä elokuvassa on uutta on lopussa tuleva tvisti. Toki tämä oli M.Night Shyamalanin elokuva, joten pakkohan siellä oli tvisti olla :D
Tää oli kyllä ihan hyvä. Kauhukomedia, joka toimi ihan mukavasti. Valitettavasti traileri oli jo paljastanut tosi paljon näitä pelottavimpia juttuja, mutta lopun käänne tuli silti ihan puskista, en olis ikinä arvannut tätä käännettä. Että kyllä tvistejä osataan ainakin nykyään tehdä kauhussa, kun kaikki muut ideat ja tarinat on jo käytetty.
Erittäin katsottava elokuva silti.
17. 13.10.2015 Everest (6/10)
Iskän kanssa. Ja meinattiin ihan totaalisesti myöhästyä mutta onneksi koneissa oli ongelmaa ja myöhässä oli kaikki muutkin ja päästiin siis suoraan trailereille sisään.
Mikäs sen parempaa kuin tositapahtumiin perustuva "luontotrilleri", joka sijoittui Mount Everestille. Ja oli realistisen tuntuinen myös. Ei mitään tosi dramaattisia käänteitä ja "vain yksi pelastui" -meininkiä, vaan hiljaista kuolemaa. Sitä oli aika karua katsoa. Elokuva tosiaan kertoi näistä ihmisryhmistä, jotka kiipeävät Everestille. Pari näistä ryhmistä jäi tässä myrskyn saarroksiin ja porukkaa kuoli. Paleltuivat ja eksyivät ja ties mitä. Mulla odotukset pelas mua vastaan tässä ja siksi se ei mitenkään räjäyttänyt tajuntaa. Mä odotin nimittäin pelottavampaa, tai huomattavasti surullisempaa. Lisäksi hahmoja oli tosi paljon, ja ne kaikki jäivät aika ontoiksi, kun ei kehenkään kovin paljon tutustuttu, eikä siksi täpärät pelastumisetkaan juuri koskettaneet.
Se mitä mulla jäi päälimmäisenä mieleen tästä - ja mitä hoin sen jälkeen jokaiselle, joka suostui kuuntelemaan - oli se, että mä en tajua ihmisiä ketkä kiipeää Everestille. Olkootkin hienoa ja siistiä ja bucket list -materiaalia. Se on siis vaan suunnilleen maailman kallein tapa tappaa itsensä. Sinne kiipeäminen maksaa jonkun 60 tonnia ja aika kovat mahdollisuudet kuolla.
18. 14.10.2015 Yksin Marsissa (9½/10)
Iskän ja Vilman kanssa, ja tästäkin melkein myöhästyttiin matkaongelmien takia xD Tää oli tällanen tosi helppo must see :D Siis ekan kerran kun kuulin tästä, tiesin, että on nähtävä ehdottomasti ja mahd nopeesti. Ja iloksi Vilma päätti lähteä mukaan.
Mä en odottanut, että tämä olis ollut näin hauska :D Mä tykkäsin tästä ihan hirveästi! En oo lukenut kirjaa enkä tiennyt tästä muuta kuin mitä lyhyt traileri näytti. Pieni ihmisryhmä on siis Marsissa tekemässä tutkimusta, myrsky iskee ja ne tekee melkoisen äkkilähdön ja Matt Damonin hahmo Mark jää jälkeen, koska lentävät avaruusromut kolautti sen tajuttomaksi ja sen pukuun tuli vika niin, että muut luuli sen kuolleen. Mark tajuaa olevansa yksin Marsissa, ruokaa ja vettä on vähän ja se tekee päässälaskun siitä, kuinka kauan se pysyis näillä varoilla hengissä ja kuinka kauan menis ennen kun sen aikasintaan pelastettais, ja se tekee päätöksen, ettei aio kuolla. Se on hieno elokuvallinen hetki.
Mä en tiedä tarpeeksi tieteestä, että osaisin sanoa, oliko kaikki tässä täysin realistista, mutta mä en oikeastaan välitäkään, koska tää tuntui ihan käsittämättömän realistiselta ja järkevältä ja loogiselta! Se alkoi viljellä perunoita Marsissa, hyvää päivää sentään! Ja vielä omassa paskassaan käytännössä koska pitää olla lannoitetta. Ihan loistavaa.
Puhetta elokuvaan saatiin mukaan, koska Mark piti videopäiväkirjaa. Se oli tosi haska jätkä (sattui onneksi olemaan biologi niin että sai perunoita kasvamaan paikassa, missä mikään ei kasva), ja puhui kanssatutkijoiden kamalasta musiikkimausta ja siitä, miten Mars on nyt hänen siirtokuntansa, kun hän sinne ensimmäisenä viljeli.
Maassa ihmiset mettivät melko hartaasti, kuinka Mark saadaan kotiin Marsista. Ne keksivät, miten saavat kommunikoitua keskenään, kun suoraa videota tai edes tekstiä ei vielä kulkenut edestakaisin. Markin omalle ryhmälle ei ollut kerrottu tilanteesta, mutta kun heille viimein salaa kerrottiin, he päättivät lähteä hakemaan tämän.
Tää oli kyllä yksi parhaista scifeistä ikinä. Mä tykkään kuitenkin komediasta niin paljon enemmän kuin pelkästä draamasta, siksi tämä iski muhun paremmin kuin vaikka Interstellar. Ja mä erotan tämän myös täysin kaikista alienelokuvista (siis kaikista, kaikista scifielokuvista, joissa on jonkinlaisia otuksia ihmisten lisäksi) ja vertaan niitä siis täysin erillään. Alienscifistä ja Marvelista pidän, koska mä rakastan kaikkea fantasiaa ja sellaista, joka ei ole tästä maailmasta, mutta tällaisesta realistisesta scifistä mä pidän, koska tiede kuitenkin sen verran kiinnostaa.
Yksi vuoden parhaista leffakokemuksista.
19. 20.11.2015 The Hunger Games: The Mocking Jay osa 2 (4/10)
Lean ja Paaken kanssa Kokkolassa. Ja mä en muista oonko ikinä lähtenyt elokuvateatterista näin vihasena eikä syynä ollut kanssakatsojat.
Tää mentiin tottakai katsomaan, koska kaikki muutkin on nähty. Ykkönen oli musta ihan fine, kun pääsin yli siitä, että Battle Royale oli ensin, ja pidin siitä enemmän joka kerta kun katsoin sen. Kakkonen oli musta ihan mieletön ja taisin aikoinaan antaa sille arvosanaksikin 10/10, koska silloin kun näin sen, se oli musta täydellinen sellaisenaan. Kolmonen taas ei musta ollut kovin jännä, selkeä alustusosa tulevalle toiminnalle ja sellaisenaan sen kyllä toimi. Joten odotin, että nyt alkaa tapahtua.
No ei tapahtunut.
Ensinnäkin trailerintekijät oli mokanneet. Kolmososa loppuu siihen, että Peeta on aivopesty vihaamaan Katnissia ja se yrittää hyötäkä tytön kimppuun heti kun näkee tämän. Nelosen trailerissa näytettiin, miten Peeta on jo ihan kunnossa. Lähti muuten KAIKKI jännite. Ihan järkyttävän huono moka, jos multa kysytään. (Samaa luokkaa kuin se, että Captain America 2:n DVDn takakannessa paljastuu Winter Soldierin henkilöllisyys. Anteeks vaan, mutta onpa tosi hirviömäistä antaa tuollaisia spoilereita, koska mun mielestä se ei ollut tosiaankaan mikään selkiö. Mä nyt olin onneksi siis käynyt elokuvan katsomassa, että tää ei tapahtunut mulle.)
Toiseksi, tän elokuvan dramaturgia ei toiminut ollenkaan. Ymmärääkseni tää on tehty tosi kirjan mukaisesti. Kyllä mä ymmärrän miksi, se on tehty kirjan faneille. Mutta kun rakkaat elokuvantekijät, tämä ei elokuvana toiminut ollenkaan. Tässä ei ollut mitään draamaa! Kaikki oli tasapaksua, henkilöt ei kehittyneet, tapahtumat jäi tosi latteiksi eikä tässä ollut ollenkaan toimintaa tai jännitystä, vaikka päähenkilö porukoineen oli pimeässä viemärissä, missä oli pelotavia mutantteja. Porukkaa kuoli, mutta katsojana en tuntenut mitään.
Leffa ei voi tehdä täsmälleen niinkuin kirjaa. Okei, joskus voi, esim. Harry Potter ja viisasten kivi on aikalailla täsmälleen kirjanmukainen, miinus nyt pari epäolennaista kohtausta, jotka oli tehty eri tavalla ja pari estettä lopusta jätetty pois. Kirja ja leffa on kitenkin kaksi niin erilaista asiaa. Kirjassa voi sivukaupalla kertoa, mitä hahmo ajattelee, mutta elokuvassa ei. Hyvä esimerkki siitä, milloin on oltava munaa tehdä eri tavalla kuin kirjassa vaikka se katkaisisi kirjailijan ja elokuvaohjaajan välit lopullisesti, on Tappajahai. Elokuva loppuu siihen, että hainmetsästäjä syödään, sheriffi heittää happipullon hain suuhun, ampuu pulloa ja hai räjähtää, ja sheriffi ja haintutkija pelastuvat. Kirjassa tarina on alustettu sanomalla, että hain on pysyttävä koko ajan liikkeessä, tai se kuolee. Kirjan lopussa hainmetsästäjä kuolee, haintutkija kuolee (karman johdosta, koska hänellä on kirjassa ollut suhde sheriffin vaimon kanssa, mikä taas on täysin epäolennainen tarinanhaara) ja kun hai on juuri syömässä sheriffin ja pysähtyy hetkeksi, hai saa sydänkohtauksen ja kuukahtaa siihen paikkaan. Ei toimisi leffassa, Spielberg muutti sen, elokuva toimii järkyttävän hyvin, ja Spielberg ja Tappajahain kirjoittaja eivät vissiin enää koskaan ole olleet väleissä.
Takaisin Nälkäpeliin. Mä en ole lukenut tätä kirjaa enkä siis tiedä, toimiko tapahtumat siinä tällaisenaan, mutta elokuvassa ainakaan ei. Leffassa useammin kuin kerran nähtiin sama tapahtumakaari: jotain pahaa tapahtuu (hyökkäys esim.) - Katniss pyörtyy jostain syystä ennen ratkaisunhetkiä - Katniss herää paljon myöhemmin, kun kaikki tapahtumat on menneet. Tää ei oo hyvää elokuvakerrontaa. Toisella kerralla, kun tämä tapahtui, mä olin jo aika raivoissani.
Kaikista eniten mut sai kiukusta kihisemään tapa, millä oli paikattu Philip Seymour Hoffmanin kuolema. Aina kun Plutarchilla olisi ollut Katnissille jotain tähdellistä sanottavaa, Haymitch tuli paperilapun kanssa ja sanoi "MULLA ON SULLE VIESTI PLUTARCHILTA". Ihan oikeesti hei, hitto vie! Mä en osaa päättää oliko tää laiskaa käsikirjotusta vai pelkoa väärän ratkaisun tekemisestä, mutta yhtäkaikki hirveän ärsyttävää.
Mä en myös pitänyt tämän elokuvan lopusta. Tai siis okei, jollain tavalla pidin siitä, että näitä poliittisia ongelmia korostettiin näin paljon eikä niihin saatu tyydyttävää ratkaisua, koska sellaista elämä on. Mutta mä en missään vaiheessa nähnyt Katnissin ja Peetan välillä mitään niin suuria tunteita, että heidän päätyminen yhteen lopulta olisi ollut tarpeeksi perusteltua. Loppu jäi latteaksi ja mun mielestä oudoksi. Se tuntui enemmän koomaunelta kuin todelliselta lopulta.
Mua harmittaa hirveästi, että jokin mikä sai näin hyvän alun, päättyi musta tosi kurjasti. Viimeseen osaan pettyminen on kyllä paha tunne.
20. 20.12.2015 Krampus (8/10)
Iskän kanssa. Lähinnä siksi käytiin katsomassa, että aina välillä on otettava riski kauhukomedioiden kanssa. Tällä kertaa onneksi ihan positiivinen yllätys!
Hyvin riitainen perhe viettää suurella porukalla joulua, mutta Krampus - paha pukki - tulee aiheuttamaan vielä enemmän riitaa ja hämmennystä. Aikuiset olivat ärsyttäviä, lapset olivat hirveän ärsyttäviä... tuli muisteltua, että onneksi omat joulut on olleet helpompia.
Mä en odottanut tän olevan näinkin dramaattinen. Luulin että tää olisi tällainen kiva joulukauhuleffa, joka päättyy onnellisesti ja ketään ei loppujen lopuksi sattunut, mutta väärässä olin. Krampus oli iso sarvekas hirviö ja sillä oli jos jonkinmoista kätyriä. Joululahjoja, koristeita, pipareita... Se mitä mä olisin tähän leffaan kaivannut lisää oli nimenomaan näitä kätyreitä. Ne oli paras, koomisin ja pelottavin anti tässä elokuvassa!
Karusta lopusta plussaa. Ei tää hirveästi pelottanut, mutta tällasena kauhufantasiana aika kiva oikeestaan :D
Paras miespääosa: Benedict Cumberbatch (The Imitation Game)
Paras naispääosa: Charlize Theron (Mad Max: Fury Road)
Paras piirretty/animaatio: Inside Out - mielen sopukoissa
Paras draama: The Imitation Game
Paras komedia: Big Hero 6
Paras kauhu: Poltergeist
Paras toiminta: Jurassic World
Paras sci-fi: Avengers: Age of Ultron
Paras fantasia: Cinderella
Parhaat erikoistehosteet: Avengers: Age of Ultron
Paras puvustus: Cinderella
Paras elokuva: Inside Out - mielen sopukoissa
Parhaan leffaseuran palkinnon voittaa iskä, en juuri muiden kanssa pahemmin taas käynytkään^^
Paras leffakuukausi oli elokuu, kävin katsomassa neljä elokuvaa. Maaliskuu taas jäi ihan tyhjilleen.
Parhaan ensi-illan kunniamaininta menee vuoden parhaalle leffalle, Inside Outille.
Tänä vuonna ei pysty sanomaan, mikä oli kokonaisuudessaan paras elokuva, koska neljä leffaa saivat kaksi palkintoa.
Tänä vuonna oli kyllä kilpailuakin havaittavissa.
Oli jälleen tosi miespainotteinen vuosi, joten parasta naispääosaa oli hankala palkita.
Komedian voittajaa oli hankala valita, koska kolme johtavaa komediaa oli tosi erilaisia. Räiskyvää piirrettyä, hullunhauskaa ja oivaltavaa erikoistehoste-scifiä ja dialogipainotteista komiikkaa realistisessa scifissä. Valitsin voittajan sillä perusteella, että voittajaelokuvassa mä nauroin kaikista eniten ja kovimpaan ääneen, vaikka komedian tyyppi ei välttämättä ole kaikista kestävintä.
Parhaasta elokuvasta olisi myös ollut kilpailua, ellei Inside Out olisi rikkonut pottia olemalla kaikkein koskettavin. The Imitation Game ja Yksin Marsissa olivat kuitenkin hirveän vahvoja tässä ja niiden väliltä valinta olisi ollut hankalampi homma.
Tänä vuonna oli hyvä leffavuosi. Kun kohta perään teen jo seuraavan - koska pyrin tekemään vuoden 2016 leffoista AJOISSA tämän merkinnän vaiheeksi - saadaan nähdä, oliko 2016 myös hyvä leffavuosi. Ainakin enemmän leffoja tuli nähtyä.
(Kuvat Googlesta.)
