26# Remembering how to laugh

Mulla on useampi ilta nyt vierähtänyt erästä loistavaa nettisivua selaillessa. Oon tässä tuskastellut pitempään jo, että miten ihmeessä ihmiset voivat istua koneella tuntitolkulla, kun itse en saa puoltakaan tuntia kulumaan ellei facebookissa ole jotakuta, jonka kanssa keskustella tauotta. Ja tällainen merkittävä tapaus kun esiintyy nykyään noin kerran viikossa.

Nyt aloin selailla sivua nimeltä 9GAG.
Esimerkiksi laitan tähän nyt kuvia, jotka on saaneet mut repeämään nauramaan ääneen, tai ajattelemaan tosi kovasti, koska sitä ei uskoisi miten usein netistä löytyy ihmisiä jotka ajattelee tai on tehnyt jotain ihan samalla tavalla kuin sinä.
Hyvät ja huonot uutiset -keskusteluohjelmassahan sitä todettiin, että on olemassa 2000 Maan kaltaista planeettaa, joten älä nyt hyvä ihminen ajattele olevasi jotenkin erilainen tai erityinen :DD

Noniin, naurukuvia siis.

Seuraavat taas on saaneet mut ajattelemaan "tuo on muuten erittäin totta, en voisi olla enempää samaa mieltä!" tai kuvaavat mua täydellisesti. Mm. tuo ensimmäinen tapahtui viimeksi tänään. Kello on just nyt 3:47 aamuyöllä.

Pitäisi kirjoittaa tämä johonkin profiiliin ihan selkeästi.

Vaikka siitä on lähes säädyttömän pitkä aika kun on pitänyt kokeita viimeksi miettiä, mä silti muistan erittäin hyvin tuon tunteen.

True. Toisaalta, mä henkilökohtaisesti en oo nähnyt Notebookia, ja ketkä mut tuntevat tietävät hyvin, että mä nyt itken kaikelle mitä katson :DD

 

Täytyykö mun selittää tuota viimeistä kuvaa :DDD
Voinhan mä toki ihan nopeasti avata tuota niille, jotka eivät mua niin hyvin tunne, jos joku sellainen tätä eksyy lukemaan. Ja tässä tapauksessa avaan tätä nopeasti vain esimerkein, ilman sen kummempia selityksiä alkuun.

Pari tuntia sitten puhuin kaverin kanssa chatissä mm. joululahjoista ja sanojen typottamisesta, kunnes mä periaatteessa ilman mitään aasinsiltoja keskeytin keskustelun tällä:

"Perkele tiiätkö miten ärsyttävää on kun ei muista hehkuttaa kaikkee kerralla, niin pitää kuukauden ajan jatkuvalla syötöllä tuoda asia esille :DD Nytkin muistin taas yhen jutun Hobitista ja pakko nyt saada tää ulos systeemistä:
Musta on niin hemmetin siistiä että Thorin haistatti Thranduilille ihan täsmälleen samat sanat kun Gimli Haldirille Sormuksen ritareissa Lothlórienissa!<33
En mä vieläkään tiedä mitä se tarkoitti :DD Mut varmaan jotain aika ikävää kun kavereiden (aka Aragornin ja Balinin) reaktio on aina ollut O.O  -->  >.<'' "

Hobitista kun nyt puhutaan niin... En ala nyt avautua pahemmin, teen joskus oman merkinnän aiheelle, koska... ei pysty nyt.
Mä kävin katsomassa tämän Hobitin kakkososan The Desolation of Smaug yöensi-illassa yksin, en mennyt sinä yönä sen leffan jälkeen ollenkaan nukkumaan varmaan kaiken sen adrenaliinin takia mua ei väsyttänyt yhtään, edes vielä seuraavana yönä. Ja mä """jouduin""" pitämään Taru Sormusten herrasta -maratonin parin päivän päästä siitä, kun en saanut mokomia pois päästäni. Joten, tuloksena, mä olen nyt elänyt jonkun 14 päivää ihan järkyttävässä Legolas-kuplassa.

Ja mä olen taas itkenyt elokuville tosi paljon. Tein ennätyksen siinä kuinka paljon voi itkeä Kuninkaan Paluun aikana, hehe. Tämä on kokonaisuudessaan mulle tosi positiivinen asia, oon taas tämän itkemisen ja nauramisen kautta oppinut muistamaan, miten muodostaa muitakin tunteita kuin vain ärsyyntymistä, pettymystä ja tyytymättömyyttä.
Mä sain mun kaverilta joululahjan, johon melkein kaikki mun läheisimmät kaverit oli osallistuneet. Ensimmäiselle puoliskolle oli leikkaamalla ja liimaamalla kasattu paljon kuvia ja kollaaseja ja tekstejä, ja toisella puoliskolla oli mun kavereiden kirjoittamia juttuja... käytännössä siitä miten hyvä tyyppi mä oon, ja syy sen lahjan tekoon oli se, että mä vaikutin tarvitsevani sitä.

Sellasesta lahjasta puhuminen, tai edes kiittäminen on näinkin tunnevammaiselle ihmiselle ihan äärimmäisen hankalaa. Tai en mä itse asiassa koe olevani tunnevammainen, vaan kykenemätön puhumaan tunteistani tällaisissa tilanteissa. Ostakaa mulle pullo leijonaa ja kerron ihan mitä tahansa haluatte tietää. En mä osaa sanoa mitään, mä en osannut sanoa mitään silloin kun sain sen lahjan. Yhdelle siihen osallistuneista totesin että oh you little bricks<33
Itkin kyllä, ja paljon. Maailmassa on seitsemän ihmistä, jotka vaivautuvat tekemään jotain tällaista ihan vain koska mulla on meneillään paska syksy. Ja nimenomaan se yksi vaivautui silppuamaan kasan aikakausilehtiä ja kirjoittamaan käsin noin kymmenen sivua tekstiä...
Ja yksi asia joka merkkasi tosi paljon mulle oli se, miten pari teemaa toistui käytännössä kaikkien kavereiden kirjoittamissa teksteissä. Lähes jokainen kehui mun asennetta elokuviin ja sitä miten niitä katson, ja sitä että mun kanssa on kiva jutella ja osaan kuunnella.
Tää saa mut luottamaan itseeni, koska se tarkoittaa sitä, että mä teen ihmisenä jotain oikein, että kaikki ihmiset ovat todenneet mun olevan hyvä katsomaan leffoja ja käymään kahvilla. Noihin sisäistyy ne asiat, mitkä mulle tällä hetkellä on tärkeintä: ystävät ja elokuvat.

Kiitos

(Kuvat 9GAGistä ja Googlesta.)

25# Titanic and too many thoughts

Katsoin Titanicin. Se on ollut aikomuksena jo monta kuukautta. Suunnittelin katsovani sen, ja heti perään Inceptionin, että voisin ihan silkasta kiinnostuksesta tuijotella yli viisi tuntia putkeen Leonardo DiCapriota ja sen kehitystä.
Tai no, mun mielestä DiCaprio on jo aivan tajuttoman hyvä Titanicissa, vaikka se on ihan kersa siinä vielä, ja Inceptionista en edes voi alkaa puhua päätymättä äärimmäisen fanaattiseen mielentilaan. Siinä kun Cobb (DiCaprio) kertoo yhdelle ryhmänsä jäsenelle vaimonsa kohtalosta, ja se kun se huutaa siinä ikkunalla ja miten sen ääni särkyy... Oh God, miten helvetissä siitä ei annettu oscaria!

Titanicista kun nyt puhutaan, mä katsoin keskusteluohjelmaa Hyvät ja huonot uutiset. Siinä Tuomas Kyrö -muistaakseni hän - sanoi, että mitä järkeä maksaa siitä elokuvalipusta, kun tietää miten se leffa päättyy :DD
SPOILER ALERT,
se laiva ei ole uppoamaton. Onneksi olkoon, jos tätä lukee joku, joka ei vielä jostain jumalattomasta syystä ole Titanicia nähnyt tai edes tiedä sitä tarinaa. En nyt edes tarkoita, että se olisi pitänyt katsoa pitäen sitä yhtenä elokuvahistorian hienoimmista saavutuksista, aika monet mun tuntemista ihmisistä ovat sanoneet katsoneensa vain, koska klassikot on hyvä tuntea, tai koska ystävä ehdotti, tai joku pakotti...
What ever, mun mielestä se on kyllä edelleen ihan mielettömän hyvä elokuva. Kyllä mä maksaisin siitä lipusta, vaikka tiedän miten leffa loppuu :DD Sitä paitsi, eikö aika monista elokuvista nykyään voi jo päätellä, miten ne loppuvat? Ainut syy siihen, miksi en välttämättä maksaisi lipusta päästäkseni katsomaan Titanicin elokuvateatterissa on se, ettei siitä varmaan tulisi yhtään mitään. Titanic on yksi niistä elokuvista, jotka pitää katsoa yksin tai tosi pienessä, saman henkisessä porukassa. Mä muun muassa itken koko leffan läpi :DD Niin surullisissa kuin onnellisissakin kohdissa.

Parasta on, miten käsittämättömän ihania kaikki ne iloiset kohtaukset Titanicissa ovat. Se kun Jack voittaa pokeripelissä liput Titanicille, kolmannen luokan matkustajien bileet ykkösluokan illallisen jälkeen... Niillä on kyllä parhaat bileet siellä X3
Ja voi miten ihana kohtaus se on, kun Jack piirtää Rosesta sen kuvan noin leffan puolessa välissä.
En mä kyllä keksi, mistä ihmiset yleensä koko leffaa kritisoivat... En ole yhden yhtä arvostelua lukenut, koska frankly, mua ei kiinnosta, mitä muut ajattelee elokuvista, mua kiinnostaa vain mitä mä itse niistä ajattelen, ja ehkä se mitä ajattelee kaveri, jonka kanssa oon elokuvaa katsonut tai jolle oon jostakin leffasta maininnut. Mutta niin, mun mielestä siinä on tosi hyvät näyttelijät (naispääosassa Kate Winslet~) ja hahmot, ja se on hyvin keksitty tarina, ja se on hyvin tehtykin!
Kamala sitä loppua... Se loppuratkaisu on mun mielestä edelleen mielettömän hieno. Siitä mä annan käsikirjoittajille krediittiä, koska en oo - nyt muistaakseni ainakaan - koskaan törmännyt elokuvaan, joka loppuisi niin surullisesti ja niin onnellisesti yhtä aikaa. Jack kuolee, mutta se pistää Rosen lupaamaan, että vaikka mitä tapahtuisi, se ei saa luovuttaa, vaan sen pitää elää onnellinen elämä. Ja Rose pitää lupauksensa, elää yli satavuotiaaksi ja täyttä elämää...

Muistin taas pitkästä aikaa, miksi mä rakastan Titanicia niin paljon. Ihan mielettömän kaunis elokuva se on. Musta on edelleen karua, että se kestää jonkun kolme tuntia, ja siitä puolitoista on käytännössä vaan sitä laivan uppoamista.
Yksi asia, mistä vielä tykkään tosi paljon, on se asetelma mistä koko leffa lähtee liikkeelle. Siitä kun Titanic on ollut meren pohjassa jo 84 vuotta ja tutkijat löytää sen piirustuksen, jonka Jack piirsi Rosesta. Se näytetään telkkarista, jolloin tutkijat saa puhelun, jossa vanha nainen ilmoittaa olevansa piirroksen nainen. Nainen lennätetään tutkimuslaivalle pikimmiten ja se alkaa kertoa tarinaa.
<3
Ei muuta sanottavaa.

 

Sitten päästäänkin tuohon otsikossa mainittuun "too many thoughts"-osioon.
Tässä pari päivää sitten satuin myös törmäämään Facebookissa ehkä ärsyttävimpään ihmiseen ikinä. En sattunut pistämään tyypin nimeä muistiin, koska mun päässä ei ole tilaa pälleille, mutta se vaan ihmetteli kovaan ääneen ja ylimieliseen sävyyn, että mitä hemmetin järkeä on katsoa sama elokuva kaksi kertaa.

Onko tähän väliin hyvä ilmoittaa, että mä näin elokuvan Kolme muskettisoturia (2011) neljätoista kertaa puolen vuoden sisään? Mä katson Sormusten herrat vuosittain, viimeisimmät pari vuotta aina joulukuussa. Mä olen nähnyt ensimmäisen Nälkäpelin jo ehkä seitsemän kertaa, vaikkei se ole ollut meillä kuin vähän yli vuoden. Piirretyistä ei kannata ehkä alkaa puhua.

Voi että sen jätkän asenne raivostutti mua ihan tosissaan :DD Vähän samaa luokkaa kuin ihmiset, jotka sanovat: "Siis ostaako joku vielä elokuvia?" Nykymaailmassa kaikki lataavat kaiken tai katsovat netistä ilmaiseksi. Tosi harvat edes käyvät leffassa... Mä en ole vuoteen, pariin ladannut yhtään mitään, ja silloinkin kun latasin, latasin vaan musiikkia ja japanilaisten bändien videoita :DD Oon siitä aika ylpeä~
Mutta niin, eihän niitä elokuvia tietenkään kannata ostaa, jos ei niitä meinaa katsoa kuin kerran. Ja mä en sitten pysty ymmärtämään tuota lausetta. Miksi katsoisi saman elokuvan kaksi kertaa..? Perusteluksi se jätkä sanoi, että kun senhän sitten muistaa, niin mitä järkeä siinä on. Ensinnäkin, pitää aika pirun tarkasti syynätä leffaa sitä katsoessa, että muistaisi kaiken siitä heti. Mä huomaan vielä tänäkin päivänä Sormusten herroista uusia asioita, vaikka oon katsonut niitä jatkuvalla syötöllä tammikuusta 2006. Ja mun isä nyt ei muista edes joidenkin tärkeiden hahmojen olemassaoloa (mm. Hobitin Radagast Ruskea oli sille ihan hepreaa vielä toissa päivänä) ennen kuin se on katsonut leffan vähintään kaksi kertaa. Ja se sitten totesi ääneen saman minkä mä oon huomannut myös tässä ajan kuluessa: vasta toisella kerralla leffa jää kunnolla mieleen.
Mitä vähemmän elokuvaa syynää katsellessaan, sitä helpommin yllättyy. Kauhuleffa The Cabin in the Woods on tehty yllättämään katsojat, jonkinsorttisessa "takakansitekstissä" sanotaan, että elokuva vetää maton katsojan jalkojen alta rytinällä. Mutta jos joka yksityiskohtaa jää arvioimaan ja arvostelemaan ja analysoimaan, ei jää mitään, mistä yllättyä. Ihmiset, hei.

Mun pitäisi ehkä nimetä tämä blogi uudestaan... Elokuvafanaatikon päiväkirja 8D

(Kuvat Googlesta)